lauantai 14. syyskuuta 2013

Viikonloppu, jona ei tehdä mitään.

Isot lapset lähtivät niille toisille vanhemmilleen. Meillä on sellainen mukavan rento viikonloppu, ettei ole mitään ylimääräistä ohjelmaa. Jostain syystä tällaiset viikonloput pysyvät hyvin harvoin ohjelmoimattomina.

Lähdimme aamukävelylle kirkonkylälle. Siellä oli pienet markkinat ja kivahan on käydä katsomassa, kun pikkukylällämme on elämää. Oikeastaan pieni kylämme on todella kaunis. Maasto on vaihtelevaa, rakennuksia ei ole kauhean paljon ja keskellä kylää, korkeimmalla mäellä on nätti pieni kirkko. No, taitaa se olla keskikokoinen, mutta nätti yhtä kaikki. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy valkoinen suorakaiteen muotoinen rakennus, joka on työpaikkani. 

Meiltä on kirkonkylälle puolisen kilometriä. Elvi jaksaa siis hienosti kävellä tuon matkan. Rattaat olivatkin mukana lähinnä paluuta varten.

Sekä minun että Tärpän vanhemmat asuvat tällä samalla kylällä. Tärppä on viettänyt täällä koko elämänsä ja minäkin melkein. Olin kolmekuinen vauva muuttaessamme tänne. Opettajaopintoni suoritin Savonlinnassa, sillä reissulla men viisi vuotta. Töiden vuoksi piti kuitenkin palata Etelä-Suomeen ja koska lähisuku ja suurin osa ystävistä asui edelleen täällä, tuntui luontevalta palata kotikylään. Mikäpä täällä on ollessa, kyllä minä viihdyn.


Veljeni muutti aikuistuttuaan Espooseen ja asuu siellä yhä. Emme näe valtavan usein, mutta aina toisinaan hän poikkeaa käymään. Iltapäivällä olikin iloinen yllätys oven takana: vanhempani ja veljeni tulivat vastaleivottu omenapiirakka mukanaan. Turistiin joutavia ja juotiin kahvia.

Minusta on harmi, että sellainen kylässäpiipahtamiskulttuuri on kadonnut. Pelkkä kahvilla käyminen pitäisi aina sopia kalenterin kanssa mahdollisesti kuukausien päähän. Suurin osa ihmisistä ei yksinkertaisesti pidä siitä, että joku tupsahtaa oven taakse. En tee yllärivisiittejä itsekään, koska olen ymmärtänyt kuuluvani vähemmistöön pitäessäni yllätysvieraita mukavana asiana. Tässä suhteessa onkin äärettömän hauskaa, että vanhempamme asuvat samalla kylällä. Ainakaan he eivät ole reklamoineet ääneen, etteivät tykkäisi siitä, että piipahdamme. Toki täytyy käyttää harkintaa, jos piipahtaa koko revohkan voimin.

Koska tänä viikonloppuna ei pitänyt tehdä mitään, huomasimme yhtäkkiä remontoivamme isojen lasten makuuhuonetta. Eihän remppaamista lasketa, koska silloin ei kuitenkaan lähdetä kotoa mihinkään?

2 kommenttia:

  1. Meillä kans isot toisilla vanhemmilla. Kuusi tuntia ollaan leikattu pensasaitoja, mutta ei sitäkään lasketa. :)

    VastaaPoista
  2. Eikö tuu outo fiilis kun on vain yksi lapsi? Mulla joskus kun isot vaikka mummun kanssa ulkoilemassa ja ollaan muehen ja kuopuksen kanssa et eihän oomitään tekemistä... miten sitä on joskus ollut kiire yhden tai kahden lapsen kanssa. :D

    VastaaPoista