Tällä kertaa palautamme kummipojan kotiin kihomadoilla höystettynä. Vieläköhän hän pääsee yökylään...
Elvi alkoi valittaa nukkumaan mennessä, että kirvelee. Ihmettelin hieman, että hän edes osaa moisen sanan. Molemmat kädet kuitenkin haroivat siihen malliin vaippa-aluetta, että kurkattavahan se oli. Ajattelin, että siellä on varmaan kakka ollut housussa jokusen hetken ja polttanut pepun punaiseksi.
Kurkistin tilanteen. Siellä kiemurtelikin pienenpieni mato.
Olemme tähän saakka onnistuneet välttymään tältä riesalta. Se on ihan hyvin, huomioiden, että lapsia on monta ja heistä jokainen on ollut päiväkotilainen. Parhaimmillaan meillä oli yhtäaikaa viisi lasta päiväkodissa.
Kihomadot huomataan yleensä aina illalla, koska ilta-aikaan ne ryömivät kehon ulkopuolelle munimaan ja aiheuttavat kutinaa. Soitimme samantien varoituspuhelut ex-osastolle. Oma exäni kiitti tiedosta ja lupasi hoitaa poikien madotuksen, koska pojat olivat lähteneet meiltä vasta edellispäivänä. Tartunnan riski on siis aika suuri.
Tärpän exältä tulikin kuumia kiviä niskaan. Ihan kauhean kauniita sanoja en ole hänestä tännekään viljellyt, mutta tällä kertaa apu löytyi sieltä. Lääkkeitähän ei tällaisella pikkupaikkakunnalla saa lauantai-iltana mistään, ellei lähde ajelemaan viittäkymmentä kilometriä pääkaupunkiseudulle päivystävään apteekkiin. Häneltä sattui löytymään kotoa ylimääräinen satsi lääkkeitä, jotka hän mielellään meille antoi. Tärppä kävi hakemassa lääkkeet ja Elvi saatiin lääkittyä samantien. Varotoimenpiteenä myös minä ja Tärppä otimme kuurin. Aamulla lääkittiin myös meillä yönsä viettänyt Reko.
Tämän päivän ohjelmassa piti olla maalaamista. Se vaihtui nyt pyykinpesuun, petivaatteiden ja sohvatyynyjen saunotukseen, lelujen pesemiseen ja ovenkahvojen jynssäämiseen. Ei se mitään. Sunnuntaiohjelmaa tämäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti