Miten uusperhe sairastaa?

Lähtökohtaisesti tietenkin uusperhe sairastaa ihan samoin kuin ydinperhekin. Joku saa jonkun pöpön ja sitten se kiertää joko osan porukasta tai sitten kaikki sairastuvat. Siinä ne yhtäläisyydet sitten olivatkin. 

Alle kymmenenvuotiasta lasta on oikeus jäädä hoitamaan kotiin, vaikka vanhempi olisikin työelämässä. Oikeastaan tätä oikeutta olisi tarkoitus käyttää siten, että työssäkäyvä vanhempi yrittää parhaansa mukaan järjestää jonkun muun hoitamaan sairastunutta lasta. Käytännössä kuitenkin vanhempi hoitaa lapsen yleensä itse.

Lapseksi katsotaan tässä tapauksessa joko oma biologinen lapsi tai samassa osoitteessa asuva lapsi. Meillä tämä tarkoittaa sitä, että minä en voi jäädä kotiin, jos Joonas sairastuu ja vastaavasti mies ei voi jäädä hoitamaan Arttua tai Nikoa. Leevi ja Jonnahan ovat jo yli-ikäisiä, heidän tulee suoriutua pöpöineen itsekseen. Toisaalta tämä on selkeä ja helppo tilanne: kumpikin huolehtii omansa ja jos Elvi sairastuu, katsotaan, kummalla on töiden suhteen parempi (tai vähemmän huono) tilanne poisjäämisen suhteen. 

Sitten päästään siihen ongelmakohtaan: missä sairastamisen tulee tapahtua? Olemme sopineet poikien isän kanssa, että tauti taltutetaan siellä, missä on sairastuttu ja vaihti tehdään vasta paranemisen jälkeen. Näin vältetään mahdollisuuksien mukaan pöpöjen levittämistä. Jäsen M:n kanssa vastaavaa sopimusta ei ole tehty ja olenkin aiheuttanut yhden jäätävimmistä ex-liitännäisistä perhesodista kieltäytymällä ottamasta oksentavia bonuksia meille. En voi henkilökohtaisesti käsittää, mikä hinku aikuisella on raahata sairaat lapset liikkeelle ja miksi tauteja pitää ehdoin tahdoin kuljetella eteenpäin.

Ihan pakko myöntää, että kun Jonna ja Joonas viimeksi kiemurtelivat Pyhän Yrjön alistamina vaihtopäivää edellisen yön, naureskelin vähän partaani, kun vaihto tehtiin sairaudesta huolimatta ja tauti kulki kuin kulkikin myös sinne toiseen osoitteeseen. Olimme nimittäin ilmoittaneet, että lapset ovat sairaana ja että voidaan pitää heidät meillä kunnes tauti on ohi, mutta jos on niin suuri hinku päästä itse halailemaan arabiaa, niin en minä esteenä ole.

Seuraava ongelmakohta on tietysti se, milloin tauti sitten on ohi. Ja se, lasketaanko pieni nuha tai yskä sairastamiseksi. Saahan näistä ongelmia tehtyä enemmänkin, jos haluaa. Ratkaisujakin taitaa olla yhtä paljon kuin uusperheitä. 

Oma näkemykseni on tietenkin vuoroasujavanhemman näkemys. En tiedä, mikä olisi viisain ratkaisu, jos lapset vierailevat etävanhemmalla vain joka toinen viikonloppu. Luultavasti lähivanhempi ohjelmoi kaikki menonsa aina näille viikonlopuille. Ja etävanhemmalla ei ehkä ole puitteita pitää sairastuneita lapsia luonaan viikkoa. Tutkimattomia ovat uusperheiden tiet.

Syksyisiä puuhia

Olen oppinut pitämään syksystä vasta parin viime vuoden aikana. Olen niin henkeen ja vereen kesäihminen, että syksy tuntuu aina lopun alulta. Peruuttamattomalta. En vieläkään pidä pimeästä, en myöskään kylmästä. Olen kuitenkin oppinut iloitsemaan syksyn väreistä, metsän antimista ja kirpakat aamutkin ovat oikeastaan aika mukavia. Kunhan ei sada.

Koululaiset ovat päässeet hyvin arkeen kiinni ja Elvikin on viihtynyt hyvin päiväkodissa isompien lasten ryhmässä. Viidesluokkalaisten tehtävämäärä alkaa olla jo aika paljon isompi kuin ennen, mutta ihan maltillisena tuo on minun mielestäni pysynyt. En tiedä, ovatko Leevi ja Jonna kanssani samaa mieltä.

Vietimme ylimääräisen kotipäivän keskellä viikkoa, kun Jonnan päästä löytyi täitä. Täit ovat vaivanneet koululla uskomattoman sinnikkäästi ja nyt sitten saatiin käydä rumba meilläkin. Eihän se itse päätäin häätäminen niin iso juttu ole, vaan se siivoamisen määrä, että yhtään elukkaa tai elukan munaa ei jää pesimään petivaatteisiin, sohvaan, pehmoleluihin, auton penkkeihin, vaatteisiin, pyöräilykypäriin (miten nekin muka pitäisi puhdistaa?)... Työnsin sitten 80-asteiseen saunaan kaiken, mitä ei voinut työntää pesukoneeseen. Koko sakin hiukset on pesty täishampoolla ja käyty läpi täikammalla. Nyt elämme toivossa.

Joonas ja Elvi viettivät siis myös kotipäivän, sillä vaikka heidän päästään ei löytynytkään kutsumattomia vieraita, pidin parhaana ajatuksena pitää heidätkin karanteenissa, kunnes täinhäätökäsittely on tehty. Joonaksen koulukuvaus osui kuitenkin juuri tälle päivälle, joten ajelimme sitten koululle kuvausta varten. Elvi ja Jonna viihdyttivät toisiaan sen aikaa koulun pihalla. Pilarin sisällä oli jäätelökioski, josta sai ostaa näkymätöntä suklaajäätelöä kivieuroilla. Muita jäätelömakuja ei ollut kaupan.

Iltojen pimetessä iskee usein myös tarve neuloa. Tällaisia on tullut nyt, kun sain jo "pakolliset" valmiiksi, eli uusia villasukkia kaikille, joiden edellisvuotiset ovat jääneet pieneksi. Tai kadonneet. Tai jääneet pysyvästi sinne toiseen kotiin.

Ja mikä olisi sen syksyisempää kuin sienet! Herkkutatteja on löytynyt jo melkein riesaksi saakka, kantarelleja puolestaan ei juuri lainkaan. Huolisin kyllä niitäkin.

Uusperheen suhteen ei oikeastaan ole mitään raportoitavaa, mikä on näin uusperheellisen näkökulmasta hyvä asia. Aikuiset ovat siis pystyneet olemaan aikuisia ja perhe-elämää on saatu elää, kuten lastenvalvojalla on vahvistettu.

Vatsapöpö

Arttu valitti aamulla vatsaansa. Löysällä ja kipeä. Muutaman tunnin päästä kipu hellittikin, mutta vaihtui pahoinvointiin. Sitä kestikin sitten iltapäivään saakka. Poika itki jo, että haluaa oksentaa, että olo helpottuu. Siinä vaiheessa täytyy olla jo tosi paha olo, jos lapsi on itse sitä mieltä, että ykä saisi tulla.

Helpotus tuli oksennuksen muodossa seitsemän tunnin etomisen jälkeen. Poika ampaisi samantien punkasta ylös ja totesi olevansa terve. Äitiä vähän jännittää: menikö se nyt oikeasti tällä ohi ja onko tämä tarttuvan sortin pöpö.

Meillä on sairastettu äärettömän vähän vatsatauteja. Kaikkien neljän lapseni vatsataudit voidaan laskea kahden käden sormilla, joten ei tämä onneksi ole jatkuva riesa ollut. Vähän on pakko valittaa: tietysti ne pari hassua kertaa on iskenyt juuri silloin, kun koko lössi on paikalla yksivessaisessa asunnossamme. Jos nyt jotain riemua täytyy repiä, nämä isot osaavat jo tähdätä pönttöön tai sankoon.

Artulla on ollut joskus pienempänä vähän vastaava pöpö. Maha tuli todella kipeäksi aivan yhtäkkiä ja pari ykää myöhemmin homma oli ohi. Ei tarttunut muille. Peukut ja varpaat sojottavat kattoa kohti, että tämä olisi nyt sellainen yhden miehen tauti.

Harvemmin se toivominen tosin auttaa.

Hyi, yäk, kihomatoja!

Saimme kummipoikasen yökylään. Viimeksi, kun saimme Rekon meille viikonlopuksi, iski meillä viikko takaperin riehunut norovirus myös häneen. Reko-parka meni niin huonoon kuntoon, että joutui sairaalahoitoon.

Tällä kertaa palautamme kummipojan kotiin kihomadoilla höystettynä. Vieläköhän hän pääsee yökylään...

Elvi alkoi valittaa nukkumaan mennessä, että kirvelee. Ihmettelin hieman, että hän edes osaa moisen sanan. Molemmat kädet kuitenkin haroivat siihen malliin vaippa-aluetta, että kurkattavahan se oli. Ajattelin, että siellä on varmaan kakka ollut housussa jokusen hetken ja polttanut pepun punaiseksi.

Kurkistin tilanteen. Siellä kiemurtelikin pienenpieni mato.

Olemme tähän saakka onnistuneet välttymään tältä riesalta. Se on ihan hyvin, huomioiden, että lapsia on monta ja heistä jokainen on ollut päiväkotilainen. Parhaimmillaan meillä oli yhtäaikaa viisi lasta päiväkodissa.

Kihomadot huomataan yleensä aina illalla, koska ilta-aikaan ne ryömivät kehon ulkopuolelle munimaan ja aiheuttavat kutinaa. Soitimme samantien varoituspuhelut ex-osastolle. Oma exäni kiitti tiedosta ja lupasi hoitaa poikien madotuksen, koska pojat olivat lähteneet meiltä vasta edellispäivänä. Tartunnan riski on siis aika suuri.

Tärpän exältä tulikin kuumia kiviä niskaan. Ihan kauhean kauniita sanoja en ole hänestä tännekään viljellyt, mutta tällä kertaa apu löytyi sieltä. Lääkkeitähän ei tällaisella pikkupaikkakunnalla saa lauantai-iltana mistään, ellei lähde ajelemaan viittäkymmentä kilometriä pääkaupunkiseudulle päivystävään apteekkiin. Häneltä sattui löytymään kotoa ylimääräinen satsi lääkkeitä, jotka hän mielellään meille antoi. Tärppä kävi hakemassa lääkkeet ja Elvi saatiin lääkittyä samantien. Varotoimenpiteenä myös minä ja Tärppä otimme kuurin. Aamulla lääkittiin myös meillä yönsä viettänyt Reko.

Tämän päivän ohjelmassa piti olla maalaamista. Se vaihtui nyt pyykinpesuun, petivaatteiden ja sohvatyynyjen saunotukseen, lelujen pesemiseen ja ovenkahvojen jynssäämiseen. Ei se mitään. Sunnuntaiohjelmaa tämäkin.

Ei ollutkaan angiina

Se ei tosiaan ollut pelkkä siili kurkussa. Eikä edes pelkkä angiina.

Usko alkoi loppua eilisiltana, kun antibiootista ei ollut minkäänlaista hyötyä. Pahimmat peitteet hävisivät, mutta nielu jatkoi turpoamistaan niin, ettei siitä oikein mennyt mitään enää läpi.

Mitä tekee fiksu kansalainen? Googlaa! Heti löytyi google-diagnoosi: nielupaise. Ensimmäisestä linkistä joukko kauhutarinoita paiseen tyhjentämisestä ja siitä, miten pahasti operaatio oli mennyt pieleen. Päätin, ettei minulla ole ainakaan tuota, otin lisää kipulääkettä ja painuin nukkumaan. Kipulääkkeen teho riitti aamukolmeen. Sitten oli pakko nousta ylös ja myöntää tappio. Pakko sitä kurkkua on lähteä näyttämään.

Nuori työterveyslääkäri katsoi kurkkuun ja totesi: "Oho! Aikamoinen paise täällä on."

Nuorehko opettaja siinä potilaspenkissä päästi suustaan jotain kansankynttilälle sopimatonta ja tunnusti googlanneensa jo tyhjentämisprosessin kulun. Lääkäri oli oikein myötätuntoinen ja lupasi, että toimenpide itsessään on sekuntien juttu.

Sain lähetteen Meilahteen. En uskaltanut lähteä ajamaan itse, vaan hätyytin Tärpän kuskiksi. Onneksi heillä oli työmaa sellaisessa vaiheessa, että hän pystyi lähtemään. Sain lietsottua itseni kunnon paniikkiin siihen mennessä, kun olimme perillä ja kun kyse on päivystysoperaatiosta, sai odotushuoneessa vielä kaupan päälle pari tuntia lisäpanikointiaikaa.

Itse operaatio sitten. Sisältää ällöttäviä kohtauksia, ei herkimmille. Ei kuitenkaan sisällä pelottelua, luita tai suolenpätkiä.

Istuin toimenpidetuoliin ja sain muodikkaan muovisen esiliinan. Toimenpidettä suorittava lääkäri katsoi kurkun, nielun ja korvat ja totesi paiseen olevan iso, mutta hyvässä paikassa ja lupasi nopean toimeenpiteen hänkin. Lupasi myös, että se sattuu.

Paikalla oli myös nuori lääkäri, joka ei ollut nähnyt nielupaiseen puhkaisemista. Ei siinä mitään, tervetuloa paikalle. Vanhempi kollega kertoi, että on tärkeää pitää instrumentit oikeassa asennossa, ettei puhkaise kaulavaltimoa. Yhdyin lauseeseen täydestä sydämestäni.

Paljon puudutetta, pieni hetki vaikutuksen odottamista. Sitten pieni viilto paiseen pintaan (ei tuntunut miltään) ja pihdeillä paise auki (tuntui!). Jollain pienellä imurilla sitä mätää sieltä imettiin, mutta toimenpiteen kokonaiskesto laskettuna siitä viillon tekemisestä siihen, että kaikki kamat oli suusta pois, oli ehkä 15 sekuntia. Tulehduseritettä ja verta sai toki syljeksiä vartin verran, mutta puudute aiheutti sen, ettei sitä oikeastaan edes maistanut.

Ällöjutut loppuvat, voi lukea taas.

Kotiin päästiin lähtemään heti, kun haava eibvuotanut enää. Istuskeltiin ehkä kaksikymmentä minuuttia aulassa. Kipu hellitti nopeasti ja siihen mennessä kun olimme ajaneet tunnin matkan kotiin, kipu oli käytännössä poissa. Olin siis kiskonut isoja lääkeannoksia ja itkenyt kivusta lääkityksestä huolimatta neljän vuorokauden ajan. Puolitoista tuntia toimenpiteen jälkeen kurkkuun ei sattunut enää käytännössä lainkaan.

Kokonaisuudessaan ei siis mikään miellyttävä toimenpide, mutta ei todellakaan sen kaiken pelottelun arvoinen. Tiedän, että kaikilla se ei mene näin hyvin, mutta minusta on tärkeää, että joku voi kertoa myös sen, että toimenpide voi olla ihan inhimillinen.

Huomisen aion pyhittää syömiselle!

Ei pelkkä siili kurkussa...

Burana. Panacod. Strepsils. Bafucin. Kefexin. Ja vielä yksi, jonka nimeä en muista.

Kuvittelin äsken olevani jo siinä kunnossa, että pystyn käymään lähikaupassa. Epäilin jo, etten pääse sieltä kaupasta pois, kun lattia keinui ja silmissä musteni.

En ole varmasti ikinä ollut näin kipeä. Ihan vain kurkkukivulla se alkoi. Sitten nielu alkoi turvota. Sitten nousi kuume. Nieleminen sattui jo niin kovin, että itku pääsi joka kerta, kun oli pakko nielaista. Ja se itkeminen sattui niin kovin, että itketti vielä lisää. Edelleen kurkku on järkyttävän kipeä, mutta nieleminen sujuu jo irvistellen. Ehkä tästä vielä noustaan.

En voi kuin olla kiitollinen Tärpälle, joka otti tilanteen haltuunsa. Minä olen nukkunut koko eilisen ja tämän päivän. Ja luonnollisestihan nyt on se viikonloppu, kun kaikki kuusi lasta ovat paikalla. Toivottavasti tämä ei ole kauhean tarttuvaa lajia. Ei kai bakteeritulehduksen pitäisikään olla?

Ajattelin viime tammikuisen seitsemän hengen vatsataudin olleen horroria. (Huom! Vain yksi vessa!) Tarkastelen mielipidettäni. Kaikessa kamaluudessaan se tauti kesti vain noin puolesta vuorokaudesta vuorokauteen per pää ja oli kokonaisuudessaankin lusittu neljässä päivässä. Tämä kuulemma saattaa kestää viikon. Eli jos tämä tästä tarttuu, tiedossa on mielenkiintoinen kuukausi.

Että semmoinen angiina.