Pihalta sisälle

Leevi, Arttu ja Niko lapioivat multaa. Minä kärräsin yläpihalle.

Isäntä heilui haravan kanssa.

Lopuksi vielä jyrähomma, nurmikon siemenet ja vettä päälle.

Tähän pisteeseen päästiin alkuviikosta. Nyt voi hyvällä tahdolla jo sanoa jonkinlaista ruohon itämistä tapahtuneen. Sen verran on hellettä piisannut, että melko runsaasti on täytynyt kastella pihaa iltaisin, mutta lienee sen arvoista. Meillä saattaa jopa olla jonkun sorttinen nurmikko ennen syksyä.

Piha alkaa olla siinä pisteessä, että siellä ei tarvitse enää riehua. Pääsemme siis aloittamaan keittiön parissa. Alku näyttää aina hieman lohduttomalta, mutta pahimmallakin kaaoksella on taipumus muuttua ihan hienoksi, kun vain laittaa töpinäksi. 

Tällaista tänään, huomenna ehkä taas jo jotain muuta!

Koulumatkalle

Kohtahan se taas alkaa. Leevi ja Jonna menevät viidennelle, Arttu kolmannelle, Joonaksella alkaa toinen kouluvuosi ja Niko aloittaa ekaluokan.

Lähikoulullemme on noin puolentoista kilometrin matka ja Niko kulkee sen itsekseen. Isoveljien luokat ovat eri rakennuksessa, joten heistä ei ole juuri koulumatkaseuraa ja Joonaksen koulu on naapurikunnassa, jonne hän kulkee taksilla. Onneksi matka ei tunnu jännittävän. Piti sitä kuitenkin varmuuden vuoksi hieman harjoitella etukäteen.

Polkupyörällä matkaan menee kymmenisen minuuttia. Kävellen toinen mokoma päälle. Tämä siis sinne koulun suuntaan. Tunnetusti kotimatkaan käytetty aika korottuu kolmanteen potenssiin.

Pakollinen pihavälineiden testaus. Isoveljet nostalgisoivat. Arttu tosin oli tässä rakennuksessa koulussa vielä viime keväänä, joten nostalgia-arvo lienee nimellinen.

Nyt kuitenkin nautimme jäljellä olevasta kahdesta ja puolesta lomaviikosta. Minun puolestani se superhellekin saa tulla!

Salaisuus, jota ei saa pitää

Sosiaalisessa mediassa kiertää kolumni salaisuuksista, joita ei saa pitää. Siinä kerrotaan lasten elämässä olevista epäkohdista, joista lapset avautuvat ystävilleen, mutta pyytävät ystäviään olemaan kertomatta asiasta kenellekään. Kolumni loppuu siihen, kun salaisuuksia ei kuitenkaan pidetä ja lapset saavat apua.

Mikä on salaisuus, jota ei saa pitää? Missä menee raja?

Jonnan pari kaveria ilmestyi meille yhtenä päivänä. Jonna itse oli äidillään ja sanoimme heille, että tyttö löytyy sieltä.

"Joo, me tiedetään. Ei viittitä mennä sinne ku ei Jonna kumminkaan pääse."

Tytöt kertovat, ettei Jonna pääse äitiviikoilla oikein lähtemään mihinkään, kun kuulemma pitää aina siivota, tehdä ruokaa tai vahtia pikkuveljeä. 

Jonna itse ei ole koskaan maininnut mitään tällaista. Kun kautta rantain yritän ohjata keskustelua tähän suuntaan, hän mainitsee vain, että on joskus tehnyt ruokaa ja että hänen pitää aina hakea veli naapurista kotiin syömään tai illalla nukkumaan. Siihen olen kiinnittänyt huomiota, että Jonna näyttää hyvin usein kännykästä kuvia, mitä on siivonnut äidillä tehdäkseen äidin iloiseksi. Minäkin kyllä muistan tehneeni Jonnan ikäisenä yllätyssiivouksia, vaikkapa järjestelleeni kenkähyllyt. Lapsi haluaa luonnostaan miellyttää vanhempaansa.

Miksi kaverit ilmaisevat huolta, tulevat ihan erikseen kertomaan asiasta?

Onko asia niin yksiselitteinen?

Tekeekö Jonna äidillä liikaa hommia?

Kymmenenvuotiaalta voi minustakin jo vaatia kotitöihin osallistumista, mutta missä menee osallistumisen ja raadannan raja?

Ja toisaalta: mitä asialle voi edes tehdä? Lasten äidin jaksamisesta on kannettu huolta ennenkin, mutta asiasta kysyminen aiheuttaa aina hirveän riidan. Kysymys pitäisi tulla jostain muualta kuin meiltä. Lastensuojelu lienee ylimitoitettu toimenpide. Lisäksi joudun myöntämään, että luottoni lastensuojeluun on hieman hatara. Avohuollon tukitoimenpiteitä tässäkin tapauksessa varmasti tarvittaisiin, jos jotakin: apua kodinhoitoon ja kenties juttukaveria. Ei kiireellistä sijoitusta.

Enkä edes tiedä, onko tässä salaisuutta olemassakaan.

Uusperhe lomalla

"Äitipuolet, tuo ainoa laji, joka toivoo loman loppumista", lausahti eräs toinen uusperheellinen, kun tokaisin patain ja kattilain ääreltä, että voisi tämä loma hiljalleen olla tässä.

Luulen, että loma on tehnyt tehtävänsä, kun alkaa odottaa sen loppumista. En voi käsittää, miten ihmiset pärjäävät muutaman viikon kesälomalla. Kyllä minä koen koko kahden kuukauden pätkän tulevan ihan tarpeeseen.

Olemme keskustelleet uusperheporukassa paljon uusperheellisten lomareissuista. Tapetilla on ollut erityisesti lapsettoman äiti- tai isäpuolen lomauupumus, jota uusi puoliso ei tahdo ymmärtää. Miksi muka reissu ei ollut rentouttava? Sehän sujui ihan hyvin: kukaan lapsista ei sairastunut, voinut pahoin autossa tai käyttäytynyt ainakaan tolkuttoman huonosti julkisilla paikoilla. Lapseton osapuoli ei voi väittää vastaan, eikä oikein sanoa siitäkään, että kaikki illat meni nuorimmaisen nukuttamiseen, automatkat kuunnellessa teinin valitusta netin ja kavereiden puuttumisesta ja ravintolaillalliset rajoittuivat halpoihin ketjuravintoloihin. Se yksi taidekauppa, missä olisi ollut ihana käydä, ehti mennä kiinni, koska lasten saaminen liikkeelle kesti niin kauan. Kyllähän se nyt pitää ymmärtää, että perhereissuissa mennään lasten ehdoilla.

Monessa perheessä lomareissut tehdään eri kokoonpanoilla. Vanhempi omien lastensa kanssa, äitipuoli osan reissusta mukana, kokonaan erikseen, kokonaan yhdessä. Jokainen perhe varmasti löytää oman tapansa. Meillä on pyritty siihen, että jotain pientä koko sakilla ja sitten vähän vuorotellen porukkaa vaihdellen. En usko, että oikeastaan kukaan meistä kaipaa mitään pitkää lomareissua koko porukan kesken.

Tänä vuonna reissaamiset jäävät muutenkin. Matkabudjetti makaa talon seinustoilla sepelinä ja putkina. Pyrkimyksenä on päästä loppukesästä johonkin huvipuistolandiaan koko porukalla, siinä olkoon tämän kesän reissaamiset.

Edistyy, edistyy!

Salaojitus on valmis. Iso osa pihastakin on saatu jo siistittyä, vielä multaa pintaan, että saadaan uusi nurmikko istutettua.

Tärppä on tehnyt suurimman osan kaivuutyöstä itse. Parina päivänä kävi ammattikonekuski kaivamassa strategisimmat paikat. Tärppä on siis jonkun kaivinkonekoulutuksen käynyt, mutta ei tee leipätyökseen tätä hommaa. Niinpä oli varmempaa käyttää ammattilaista muutamissa paikoissa.

Joissain paikoissa tekijän ammattitaito on suorastaan loistavaa!

Kun kaikki ovat kotona

Soppa tulilla. Vertailun vuoksi vieressä kattila, jolla tulee nelihenkisen perheen soppa.

Keittiöremontti alkaa, kun salaojitus on valmis. Sitten saamme lieden, jolle mahtuu riittävän suuri kattila-arsenaali. Jotenkin epäilen, että tulevina vuosina ruuan menekki ei ainakaan pienene.

Remontin edistymistä

Salaojaremontti on hyvässä vauhdissa. Talon ympärys on kaivettu auki yhtä seinää lukuunottamatta. Tärppä on tehnyt kaivuutyön likipitäen kokonaan itse, mikä tietenkin keventää kustannuspuolta suunnattoman paljon. Olen ollut itse työmaalla sen, mitä edellytykseni antavat myöten. Hieman välillä turhauttaa, kun tiedostan panokseni olevan aika olematon. Siinä ajassa, kun minä kaivan yhdelle salaojakaivolle paikan, on Tärppä kaivanut kolmelle muulle.

Ihan joka paikkaan ei pääse kaivurilla. Kuistin alusta on ollut pakko kaivaa käsin. Ennen kuin kuistin alle pääsi, piti siirtää terassi ja purkaa kiviporras. Portaan purkamiseen tarvittiin työväline, jonka nimeä en muista. Suunnilleen katupora, joku asiaan paremmin vihkiytynyt osannee kertoa, mikä tuo on. Porausoperaatio sai vankkumattoman fanilauman yleisöksi.

Portaan poistamisen jälkeen alkoi kaivaminen. Koneella pääsi melko pitkälle, mutta lapion kanssa joutui kuitenkin tekemään viimeiset metrit. Tämä kaivanto on tuskin minkään turvallisuusmääräyksien mukainen. Onneksi sitä päästiin jo täyttämään eilen, jotenkin koko ajan oli pelko takaraivossa, että sinne jää lapiomies loukkuun. Lapsilta koko alue on tietenkin kielletty ja erittäin hyvin he ovat määräystä noudattaneetkin.

Kaivuu, seinien harjaus, halkeamien paikkaus, kuitukangas, patolevy, salaojaputki, salaojakaivo, kaato, viiste... On tässä aiheesta tietämätönkin väistämättä jotakin oppinut.

Eilen päästiin tähän saakka.

Kuvasta voi nähdä, mihin saakka lapiourakoitsija oli ylettynyt aurinkorasvan kanssa ja mistä alkoi topin reuna. Tänään urakoin t-paita päällä.