sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Juhlarumbaa odotellen

Siskoni valmistui kuun alussa lastentarhanopettajaksi. Valmistumista on juhlittu pariinkin otteeseen. Ensin kreisibailujen merkeissä isolla kaveriporukalla. Minä ja Tärppäkin pääsimme näihin bileisiin mukaan olemaan muumioita. Olimme siis aika selkeästi vanhempia kuin muut, mutta eipä tuo haitannut.

Eilen juhlittiin vanhempieni luona sukulaisten kesken herkullisen ruuan ja mölkyn merkeissä.

Siinä tuli puheeksi, että nämä ovat todennäköisesti sisarussarjamme viimeiset tämäntyyppiset juhlat. Rippijuhlia, valmistujaisia ja ylioppilasjuhlia on vietetty tasaisin väliajoin ja toki näiden valmistujaisten valmisteluvastuu oli siskollani, ei suinkaan vanhemmillani, vaikka näppärämpi juhlatila löytyikin heidän kotoaan. 

Siinä tuli myös todettua, että eihän tässä enää ole kuin muutama vuosi, kun juhlarumba alkaa meillä. Jos oletetaan, että jokainen lapsistamme käy riparin ja että valmistuvat ammattiin tai kirjoittavat ylioppilaaksi perinteiseen tahtiin, on odotettavissa:

2018 Leevin ja Jonnan rippjuhlat
2020 Artun rippijuhlat
2021 Joonaksen rippijuhlat
2022 Nikon rippijuhlat, Leevin ja Jonnan valmistujaiset tai ylioppilasjuhlat
2024 Artun valmistujaiset tai ylioppilasjuhlat
2025 Joonaksen valmistujaiset tai ylioppilasjuhlat
2026 Nikon valmistujaiset tai ylioppilasjuhlat, Elvin rippijuhlat
2030 Elvin valmistujaiset tai ylioppilasjuhlat

Puhumattakaan siitä, tanssitaanko tuolla loppupuolella ehkä jo jonkun lapsemme häitä. Elvin valmistujais- tai ylioppilasjuhlissa Leevi on jo 27-vuotias, joten voi olla, että olen itsekin jo mummo!


lauantai 28. kesäkuuta 2014

Oivallus!

Tajusinpa viimein, kuinka blogiin lisätään sivuja! Nyt siis blogin otsikon alta voi valita myös lisäsivun, jolta voi tarkastaa, kuka on kenenkin lapsi, exä tai uusi onni. Saattaa helpottaa mukana pysymistä. 

Lomahommia


Tänä vuonna ei mennä Kreikkaan. Lomarahat ovat kuvassa.

Talomme on todella hyvässä kunnossa. Kosteutta ei löytynyt kuntotarkastuksessa ollenkaan. Ei edes kapillaarikosteutta talon alta, vaikka se olisi ollut aivan normaalia.

Salaojitusta ei kuitenkaan ole tarkastettu sitten vuoden 1948, kun talo on rakennettu. Yläpihan rinteen alle on tehty salaojitus, mistä johtuen talo luultavasti onkin pysynyt kuivana. Päätimme kuitenkin jo talokauppoja tehdessämme, että talon ympärys kaivetaan auki ja kun kerran auki kaivetaan, uusitaan salaojajärjestelmä.

Homman olisi saanut tehtyä melko helposti, mutta ainahan on oltava jonkinlainen mutka matkassa. Kaivinkoneen takana näkyy sähkötolppa. Tolppa on kolmen metrin päässä talosta, joten kaivinkoneella ei tarvitse kauheasti mennä sellaiseen väliin pyörimään. Carunalle on tehty jo useampi pyyntö tolpan siirtämisestä, mutta asia ei ilmeisesti heidän mielestään oikein kuulu kenellekään. Maankäyttösopimusta ei ole edes olemassa. Tolppa on lyöty talon viereen joskus 50-luvulla, eikä siitä ole olemassakaan minkäänlaista paperia. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, kuinka asia etenee. Rakennustarkastajan näkemys oli, että tolppa ja harus ovat jo ukkosenkin kannalta liian lähellä taloa.

Oli miten oli, tolppa törröttää edelleen samassa paikassa ja kaivinkone on pihassa. Katsotaan, miten siitä sitten kaivetaan. Toivottavasti ei mene nurin koko systeemi.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

EPEK

Jotkut asiat ovat vaikeampia kuin toiset. Esimerkiksi muuttaessa laatikoiden täyttäminen on ärsyttävää, mutta huomattavasti helpompaa, kuin purkaminen. Varsinkin, kun jäljellä on niitä raivostuttavia sälälaatikoita, joiden sisällölle ei oikein ole paikkaa. Tai kun sisältöä ei tavallaan ole järkevää purkaa, koska kohta alkaa keittiöremontti, jonka jälkeen alkaa eteisremontti, jonka jälkeen varmaan remontoidaan taas jotain muuta. Ja salaojat siinä kaiken keskellä.


Olin aika reipas ja tyhjensin vihdoin eteiseen kasaantuneet laatikot. Niissä oli lähinnä lastenkirjoja ja lastenhuoneissa ei ole oikein sopivaa kirjahyllyratkaisua. Lopulta hermostuin laatikoihin ja vein kirjat lastenhuoneen lipaston päälle hienoon riviin tiedostaen, että rivi on hieno juuri sen hetken, kun asettelen kirjoja paikalleen.

Olohuoneessa on kaksi "sälälaatikkoa" sen verran poissa silmistä, että epäilen niiden katoavan joulusiivouksen yhteydessä. Paitsi että tuo seinänpätkä on tarkoitus purka pois remontin yhteydessä, joten siinä vaiheessa lienee pakko tyhjentää laatikotkin.

Muuttaessa tulee aina katsottua omaisuuttaan kriittisin silmin: tarvitaanko tätä vielä? Melko hyvän satsin tavaraa saimmekin laitettua pois ja tienasin ihan mukavasti kesälomarahaa viemällä kirpputorille omia vaatteitani. Elvin kaapistakin tuli kaivettua pois pieneksi jääneitä ja ne odottavat nyt inspiraatiota, että silittäisin ne ja veisin lastenvaatekirppikselle.

Toinen perin hankalalta tuntuva työ on hankkiutua eroon jo tyhjennetyistä muuttolaatikoista. Toisaalta, mitä korkeampi pino, sitä näyttävämpää tilataidetta?


Loppujenlopuksi nämä ovat pikkuhommia. Itse tarvitsen aina jonkunlaisen potkun takapuoleen, että pystyn tarttumaan noihin pikkuhommiin. Kun niitä pääsee kertymään paljon, iskee paha EPEK. Ei pysty, ei kykene. Voisin tehdä itselleni myös jonkinlaisen tarkkaavaisuuden kohdentamisen vaikeus -diagnoosin. Pääsen kyllä helposti alkuun, mutta työskentely rönsyilee helposti käsistä. Riittää, että löydän laatikosta vaikkapa palovaroittimen. Se pitää kiinnittää kattoon heti. Sitten pitää penkoa jostain ruuvimeisseli, että saa varoittimen kattoon. Ruuvimeisseliä etsiessä osuu silmiin kirppisvaatepino. Haluan pinon pois näkyvistä, mutta sille pitää ensin keksiä paikka. Yläkerran vaatehuoneeseen ehkä voisi viedä, mutta sinne täytyy ensin raivata hieman tilaa. Ketju on loputon. Lopulta iskee paha EPEK ja on siirryttävä sohvalle kahvikupin ja iPadin kanssa. Kyllä kai blogiakin pitää välillä päivittää?


tiistai 24. kesäkuuta 2014

Uusperheen lomajärjestelyistä

Kysy keneltä tahansa uusperheelliseltä lomasuunnitelmista, niin saat todennäköisesti sen verran mutkikaan selostuksen, että kadut suusi avaamista. Erityisesti, jos uusperheessä on lapsia useammasta eri perheestä.

Naureskelin viime keväänä, että manala taisi jäätyä, kun saimme istuttua saman pöydän ääreen Jäsen M:n (Tärpän ex) ja Kaitsun (minun exäni) kanssa ja sovittua ja kalenteroitua lasten lomat siten, että jokaisella piti olla tiedossa, missä kukakin on milloinkin ja kuinka kauan. Pohdin hiljaa mielessäni, että olisi ehkä pitänyt vielä kalenterin lisäksi kirjata kaikki paperille, että kaikilla on vielä sama paperi yhteisesti sovitusta, mutta pidin sitten suuni kiinni. Jos saman pöydän ääreen istuminen onnistuu neljän vuoden jälkeen ensimmäistä kertaa, ei kannata olla tahallaan liian vaativa.

Olisi pitänyt.

Keskustelimme Kaitsun kanssa ihan muusta asiasta, kun Kaitsu toteaa, että hehän ovat tuolloin poikien kanssa mökillä. Hetkinen, pojat ovat silloin kyllä meillä. Hetken kaiveltiin kalentereita ja todetaan, että Kaitsu on käsittänyt omat merkintänsä väärinpäin ja luullut poikien olevan hänellä. Eihän siinä muuten mitään, mutta Kaitsu on tietenkin joutunut ilmoittamaan työnantajalleen lomansa jo kauan sitten. Ei voi mitään, pojat lomailevat sitten isänsä kanssa tässä vaiheessa. Sikäli se ja sama, että minulla on lomaa koko kesä. Toisenlaista työtä tekevien vanhempien kanssa tällaisesta sekaannuksesta olisi seurannut katastrofi.

Loppujenlopuksi vahinko osoittautuu melko onnekkaaksi: pojat ovat mökillä muuttoviikkomme ajan, joten muuttaminen sujuu huomattavasti helpommin.

Seuraava sählinki tulee juhannusaattona. Joonas tulee meille torstaina, kuten oltiin sovittukin. Jonna pyytää saada olla äidillä vielä perjantaihin ja sehän sopii, kun kerran äidillekin käy.

Sählinki alkaa, kun annan lapsille kympit illan juhannusjuhlia varten ja Jonna purskahtaa itkuun: "Mutta kun me ei saada mennä sinne juhliin!"
Hetken ajan olemme suurena kysymysmerkkinä. Olemme olleet rannassa kokkoa katsomassa joka vuosi, miksi sinne ei nyt yhtäkkiä saisi mennä ja miksi äiti edes puuttuisi siihen, mitä meillä tehdään. Jonna ihmettelee, että eivätkö he olekaan menossa Joonaksen kanssa illaksi takaisin äidille. Äiti on ainakin sanonut niin.

Selviää, että kun olemme sopineet juhannusviikon puolittamisesta, Jäsen M on ajatellut viikon puolittamista perjantain vaihtorytmin mukaan, me taas kalenteriviikkojen mukaan. Asia saadaan sovittua muutamalla kymmenellä edestakaisella tekstiviestillä ja juhannus saadaan vietettyä suuremmitta ongelmitta.

Jäljellä on vielä luultavasti uusi kierros siinä vaiheessa, kun kahden viikon päästä olisi vielä uusi puolitettu viikko. Koetan pitää mieleni zeniläisen tyynenä. Ensi vuonna taidamme tehdä sen paperin.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Mitä luimme tänään

Muistan, kun opin lukemaan. Istuin mummolan ruokapöydän ääressä pieni, ruskeakantinen kirja kädessä. Kannessa oli kullanväriset kirjaimet, jotka yhtäkkiä muodostivat kaksi sanaa: Pieni rukouskirja.

Otin samantien lastenkirjan, jota minulle oli luettu iltasaduksi ja ilmoitin, että minulle ei tarvitse enää lukea, luen itse. Aluksi en osannut lukea mielessä ja supatin sitten kuiskaten Peppi Pitkätossun tarinaa. Ilmeisesti lukeminen oli melko sujuvaa samantien tämän oivalluksen jälkeen.

Minusta tuli kirjaston kanta-asiakas. Lainasin järjettömiä pinoja kirjoja ja ahmin. Kirja tai kaksi päivässä, riippuen tietysti sivumäärästä. Nummelan ponitallit, Pikku Vampyyrit, Tiinat, Mirkka-sarja... Viisikoista en sen sijaan oikein innostunut koskaan.

Nykyään luen oikeastaan melko vähän. Ongelmani on, että en osaa lukea kirjaa pienissä pätkissä, vaan uppoudun siihen sitten kokonaan. Ainoa aika, kun voin rauhassa uppotua kirjaan kokonaan, on illalla, kun lapset ovat nukkumassa. Sellainen käy yöunien päälle. Sitten ei jaksa herätä aamulla.

Viime keväänä pojat alkoivat kiinnostua Harry Potterista. Lähinnä he kärttivät elokuvia katsottavaksi. Vain Leevi on elokuviin säädetyn ikärajan (11) ylittänyt, mutta tarjosin takaportin: jos lukee kirjan, saa katsoa leffan. Sikäli helppo luvata, että Niko, jolle leffat oikeasti ovat vielä liian hurjia, ei lue vielä riittävän sujuvasti pystyäkseen lukemaan kirjaa. Arttu kuitenkin tarttui haasteeseen. Yllättäen hänestä löytyi samanlainen uppolukija kuin minustakin. Huhtikuussa aloitettu kirjasarja on edennyt jo kuudenteen osaan. Mainittakoon, että ensimmäiset kirjat ovat noin 200-300 -sivuisia, viidennessä kirjassa sivuja on jo yli tuhat.

Artun innoittamana aloin itsekin lukea sarjaa läpi uudelleen. Kuinka ollakaan, olemme molemmat nyt kirjasarjan samassa osassa. Välttyäksemme riidalta, kumman vuoro on lukea, valitsin itselleni englanninkielisen version. Oikeastaan virkistävää lukea välillä englanniksi: hommaan joutuu keskittymään hieman toisella tapaa, mutta nuorisokirjaksi kirjoitetun kirjan kieli on kuitenkin riittävän yksinkertaista, että pystyn sitä sujuvasti lukemaan.

Ongelmaksi koituu oikeastaan vain se, että en omista sarjan seitsemättä ja viimeistä osaa kuin englanniksi. Joutunen kirjakaupoille vielä ennen heinäkuuta.



Varjelum!
Artun itsensä tekemä taikasauva!