keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Syksyisiä puuhia


Olen oppinut pitämään syksystä vasta parin viime vuoden aikana. Olen niin henkeen ja vereen kesäihminen, että syksy tuntuu aina lopun alulta. Peruuttamattomalta. En vieläkään pidä pimeästä, en myöskään kylmästä. Olen kuitenkin oppinut iloitsemaan syksyn väreistä, metsän antimista ja kirpakat aamutkin ovat oikeastaan aika mukavia. Kunhan ei sada.

Koululaiset ovat päässeet hyvin arkeen kiinni ja Elvikin on viihtynyt hyvin päiväkodissa isompien lasten ryhmässä. Viidesluokkalaisten tehtävämäärä alkaa olla jo aika paljon isompi kuin ennen, mutta ihan maltillisena tuo on minun mielestäni pysynyt. En tiedä, ovatko Leevi ja Jonna kanssani samaa mieltä.


Vietimme ylimääräisen kotipäivän keskellä viikkoa, kun Jonnan päästä löytyi täitä. Täit ovat vaivanneet koululla uskomattoman sinnikkäästi ja nyt sitten saatiin käydä rumba meilläkin. Eihän se itse päätäin häätäminen niin iso juttu ole, vaan se siivoamisen määrä, että yhtään elukkaa tai elukan munaa ei jää pesimään petivaatteisiin, sohvaan, pehmoleluihin, auton penkkeihin, vaatteisiin, pyöräilykypäriin (miten nekin muka pitäisi puhdistaa?)... Työnsin sitten 80-asteiseen saunaan kaiken, mitä ei voinut työntää pesukoneeseen. Koko sakin hiukset on pesty täishampoolla ja käyty läpi täikammalla. Nyt elämme toivossa.

Joonas ja Elvi viettivät siis myös kotipäivän, sillä vaikka heidän päästään ei löytynytkään kutsumattomia vieraita, pidin parhaana ajatuksena pitää heidätkin karanteenissa, kunnes täinhäätökäsittely on tehty. Joonaksen koulukuvaus osui kuitenkin juuri tälle päivälle, joten ajelimme sitten koululle kuvausta varten. Elvi ja Jonna viihdyttivät toisiaan sen aikaa koulun pihalla. Pilarin sisällä oli jäätelökioski, josta sai ostaa näkymätöntä suklaajäätelöä kivieuroilla. Muita jäätelömakuja ei ollut kaupan.


Iltojen pimetessä iskee usein myös tarve neuloa. Tällaisia on tullut nyt, kun sain jo "pakolliset" valmiiksi, eli uusia villasukkia kaikille, joiden edellisvuotiset ovat jääneet pieneksi. Tai kadonneet. Tai jääneet pysyvästi sinne toiseen kotiin.


Ja mikä olisi sen syksyisempää kuin sienet! Herkkutatteja on löytynyt jo melkein riesaksi saakka, kantarelleja puolestaan ei juuri lainkaan. Huolisin kyllä niitäkin.


Uusperheen suhteen ei oikeastaan ole mitään raportoitavaa, mikä on näin uusperheellisen näkökulmasta hyvä asia. Aikuiset ovat siis pystyneet olemaan aikuisia ja perhe-elämää on saatu elää, kuten lastenvalvojalla on vahvistettu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti