Äidin naapurisopu iskän vastuulla?

Tärpän puhelin soi. Joonas soittaa äitinsä luota. Puhelimesta kuuluu lähinnä mölinää ja huutoa, josta ei saa selvää. Kuulostaa aluksi siltä, että lapsilla on joku riehumisleikki kesken ja taskupuhelu on lähtenyt iskälle, kun puhelimesta jäänyt näppäimet lukitsematta. Tarkemmin kuunneltuna ääni on itkunsekainen.

Tärppä sulkee puhelimen soittaakseen Jonnalle, mutta ei ehdi näppäillä numeroa, kun lasten äidin naapuri soittaa.

"Sori nyt, kun soittelen tätä sinne, mutta Joonas on hakannut kohta puoli tuntia ovea ja huutanut äitiä päästämään sisään."

Puhelun jatkuessa käy ilmi, että lasten äiti on tehnyt usein niin, että hän häipyy omille asioilleen ja jättää lapset keskenään milloin pihalle, milloin naapuriin. Jonna ja Joonas viettävät naapurissa paljon aikaa, tämän tiesimmekin. Naapurissa on samanikäisiä lapsia ja he leikkivät mielellään keskenään. Sitä emme tienneet, että he viettävät siellä käytännössä koko äitiviikon, viikonloppuisin myös yöt ja ruoka-ajat. Naapuri alkaa kaivata jo kotirauhaa, mutta vaikka äidille on tästä sanottu, ei ole kummempaa muutosta tapahtunut. Naapuri astui hätiin tässäkin ja haki oven takana huutavan Joonaksen heille odottamaan, että äiti tulee kotiin. Tärppä lupaa yrittää jutella eksänsä kanssa.

Tärppä soitti eksälleen. "Tää on aika hankala asia, ei todellakaan ole tarkoitus haastaa riitaa, mutta aattelin, että olisi reiluinta jutella tästä asiasta ihan suoraan. Pekka siitä naapurista soitti, että..."

Tärppä sai kuulla, että Pekka kuulemma valehtelee.

Inhottavaa, kun tämän pitää olla tällaista. Tärpän eksälle emme halua yhtään mitään pahaa, päin vastoin. Hän on lasten äiti ja lapsille yksi maailman tärkeimmistä ihmisistä. Miksi, miksi, miksi se maailman tärkein ihminen ei tajua, ettei lapsia voi jättää pihalle kertomatta, mihin itse on lähtenyt? Miksi isän täytyy soittaa ja kertoa tämä asia? Isältä tullutta asiaa kun ei tässä tapauksessa oikein muutenkaan haluta ottaa vastaan, saati kun kyse on näin arkaluontoisesta asiasta.

Tiedän olevani hieman ylisuojeleva lapsiamme kohtaan, niin omia kuin noita bonuksiakin. Väitän silti, ettei ole liiallista suojelua huolehtia siitä, että alakouluikäiset lapset tietävät, missä vanhemmat ovat ja kuinka kauan. En halua leikkiä äitiä lapsille, joilla on jo äiti. Välillä vain tuntuu siltä, että minä paikkailen aika isostikin äidin aiheuttamia reikiä. Teen sen kyllä, mutta kai jokaiselle olisi parasta se, ettei niitä paikattavia reikiä tarvitsisi tehdä ainakaan jatkuvasti?