Jonna kertoi, että Joonas oli hermostunut viikonloppuna ja sen seurauksena lyönyt sekä äitiä että häntä, hakenut keittiöstä veitsiä ja heitellyt niitä, yrittänyt rikkoa television, koska oli saanut huonosta käytöksestä tv-kiellon...
Lopulta Joonas oli laitettu omaan huoneeseen ja ovesta käännetty kahva ylös, ettei poika päässyt huoneesta pois.
Joonaksella on aina ollut tulinen temperamentti. Jokaisen lapsen kohdalla on toki tärkeää pitää kiinni säännöistä, mutta Joonaksen kohdalla se on välttämätöntä, kuten myös rutiinien noudattaminen. Lipsahdapa kerran siitä, että läksyt täytyy tehdä heti koulun jälkeen, niin voit olla varma, että koko loppuviikko on yhtä taistelua siitä, täytyykö läksyt tehdä heti koulun jälkeen vai voiko niitä tehdä vaikka illalla sängyssä.
Tärppä on yrittänyt keskustella exänsä kanssa ennenkin siitä, miten tärkeää olisi pitää säännöistä kiinni ja että syyt ja seuraamukset olisivat loogisia ja suurinpiirtein samankaltaisia molemmiss kodeissa. Mutta ei. Meidän ei tule puuttuman hänen asioihinsa.
Yllättäen minun kanssani Tärpän ex keskustelee hieman paremmin, mutta tässä tullaan jo hieman harmaalle alueelle: kuuluuko minun käydä keskustelua siitä, kuinka kasvatetaan lasta, joka ei edes ole minun? Onko minulla edes oikeutta moiseen?
Tiedän, että jos minulle tulee ongelmia jonkun poikani kanssa toimimisessa, voin soittaa poikien isälle ja pyytää tätä pohtimaan ratkaisua kanssani. Hän voi tehdä samoin. Ja on meillä niin tehtykin. Minusta on todella tärkeää, että lapset tietävät vanhempiensa vetävän yhtä köyttä, vaikka he eivät teekän sitä enää yhdessä. Mutta kun minun vetovuoroni päättyy, jatkaa isä siitä, mihin jäin. Ja tarvittaessa siihen naruun kyetään edelleen tarttumaan yhdessä.
Oikeastaan siinä köyden päässä meitä roikkuu tarvittaessa aikamoinen porukka: minä, poikien isä, Tärppä, minun vanhempani, entiset ja nykyiset appivanhemmat... Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, mitä minun pojillani on. Ja äärettömän surullinen siitä, ettei Joonas voi saada samaa, kun hän sitä eniten tarvitsisi.
Meilä jaksaa ex kyllä jankuttaa sitä, että ruuan pitäisi olla pöydässä meilläkin aina klo 17, mutta toiseen suuntaan ei pelaa mikään... Olishan se kiva jos voitais vetää yhtä köyttä, tai edes kahta köyttä, jos suunta on sama... Meillä kun tuntuu olevan aivan päinvastaiset suunnat kiskoa köyttä. Hyvä huudella (lapsillekin) jonkun, jolla ei arjesta ole mitään käsitystä.
VastaaPoistaKun olisikin se suunnilleen sama rytmi tai edes samankaltaiset rangaistussysteemit. Mutku ei.
Mulla ja exällä oli aikanaan eron lähtökohdat sellaiset, ettei ollut ongelma istua alas ja neuvotella kaikki isot linjaukset samanlaisiksi. Sen jälkeen on tarvinnutkin vain neuvotella pikkujutuista kerrallaan. Esim. kuinka toimitaan vanhimman pojan kanssa, kun läksyunohduksia alkoi olla aika paljon iskäviikoilla, kun iskä tuli aika myöhään töistä. Päädyttiin siihen, että Leevi tulee koulun jälkeen meille tekemään läksyt ja jatkaa sitten matkaa iskälle. Helppo järjestely, koska asun puolivälissä Leevin reittiä koululta iskälle.
PoistaNykyään läksytkin sujuvat. Vaati vain muutaman kuukauden tehosyynin.
Tärppä ja exänsä puolestaan erosivat riitaisasti. Siksi kai mistään sopiminen ei onnistu edelleenkään.
Lehtijutussa eräs eroperheäiti, ammatiltaan jonkinlainen eroperheiden tutkija ja tuki, kiteytti minusta osuvasti: on luonnollista, että kahden kodin lasten kodeissa on eri säännöt, erilaisuuden takiahan sitä erottiinkin! Minäkin olen kokenut rikkautena sen, että lapset voivat osallistua kahteen erilaiseen elämänmenoon. Se ei tietysti toimi, jos eronneet vanhemmat eivät kunnioita toistensa valinnanvapautta elää toisenlaista elämää vaan yrittävät vaikuttaa siihen ja tulla toisen reviirille säätämään. Tai jos jokin asia on vaan kerta kaikkiaan hullusti, suorastaan laittomasti ja lasta vahingoittavasti, toisessa kodissa, eikä siellä asuva vanhempi suostu näkemään korjaamisen tarvetta oman kattonsa alla, omassa käytöksessään.
VastaaPoista