keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Rexi on homo ja opettajat hullui!

Kouluvuosi lähestyy loppuaan. Yhdeksäsluokkalaiset juhlivat tänään siinä koulussa, jossa pääasiassa työskentelen. Huomenna pääsen juhlimaan uudelleen, sillä sivutoimipaikassani ysiluokkalaiset juhlivat silloin.

Miten upealta nuoret näyttävätkään juhlatamineissaan. Säihkyviä mekkoja, juhlakampauksia, pikkutakkeja, solmioita... Muutaman viime vuoden aikana muoti on muuttunut selvästi värikkäämmäksi. Näin vain yhden mustan mekon ja hyvin monella pojalla oli värillinen kauluspaita pikkutakkinsa alla.

Kouluvuoden loppuminen on aina haikeanhilpeää. Vaikka on oikeasti haikeaa jättää jäähyväiset yhdeksäsluokkalaisille, on kymmenen viikon tauko enemmän kuin paikallaan.

Nappasin eilen pitkästä aikaa käteeni Aino Kontulan kirjan Rexi on homo ja opettajat hullui. Nämä peruskoulun kasvot Pisa-tutkimus jätti kuvailematta. Toivon, että teos on karikatyyri. Sen verran hurjia kuvauksia Kontula antaa peruskoulusta. Kenties työskentelen itse sen verran maaseudun puolella, että oppilaat ovat kiltimpiä. Vaikea sanoa.

Yksi asia kuitenkin kirvoitti melko hersyvät sympatianaurut: "Joka syksy laaditaan opettajainkokouksen valtavan yhteishengen nostattamana uusia sääntöjä. Joskus innostutaan todella, ja silloin päätetään lopettaa peruskoulun käyttökelpoisin sana iankaikkisesti. Mutta vittu on ikuinen."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti