Minulla on perinnöllinen sairaus nimeltään Kreikkakuume. Se on vahvasti isäni peruja ja ilmenee pakottavana tarpeena päästä Kreikkaan aina, kun kukkaronnyörit suinkin antavat periksi. Koko sakin reissulle ei ole ollut vielä mahdollisuutta, tuskin koskaan onkaan. Siinä on liki kymppitonni selällään, kun lasketaan mukaan matkat ja sen aiheuttamat oheiskulut. Porukkamme kun vaatii kaksi huoneistoa ja perillä pitää vielä olla varaa elääkin. En pidä mukavana lomailuna sellaista, että kituutetaan koko viikko syömällä pelkkää makaronia hotellilla ja lasten jokaiseen jäätelötoiveeseen joutuu vastaamaan ei.
Niko ja Elvi pääsivät viime vuonna Kreetalle, Leevi ja Arttu toissakesänä. Vuorottelu näyttää olevan lapsistakin ihan reilua, eikä kukaan ole kyseenalaistanut sitä, että Elvi pääsee reissuun peräkkäisinä vuosina. Uskoisin että oman vuoron odottaminen on osaltaan ihan kasvattavaakin.
Perinteisesti olemme laskeneet päiviä lähtöön kalenterin avulla. Lasten mielestä kivaa, lisäksi vältytään jatkuvalta kärttämiseltä: montako yötä vielä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti