lauantai 16. marraskuuta 2013

Arpajaisvoitto


Lueskelen mielelläni blogeja. Ehkä se on minun tapani harjoittaa tirkistelyä, jota telkkarin puolella tarjoillaan reality-sarjoissa. Luonnollisesti eniten tulee luettua blogeja, joissa kerrotaan samankaltaisesta elämäntilanteesta, kuin missä itse elää. Uusperheet ja lapsiperheet lienevät melko hyvin edustettuna seuraamieni blogien listalla.

Joskus näissä blogeissa on myös arvontoja. Olen vähän kehno kommentoimaan blogeja, useimmiten tulee vain luettua. Niinpä arvontoihinkin tulee osallistuttua harvakseltaan. Kävipä siis tavallista suurempi tuuri, että palkinto sattui omalle kohdalle! Nelilapsisen perheen elämästä kertovan Elämää äidin silmin -blogin arpajaisista napsahti voitto kotiin. ( www.elamaaaidinsilmin.blogspot.fi )


Meillä on olohuoneessa television päällä pieni hylly, jonka päällä on koulussa ja päiväkodissa otetut sisaruskuvat lapsistamme. Kesäaikaan siinä on usein kaverina kukkia, pimeänä vuodenaikana kynttilät valaisevat kauniisti. Palkinnoksi tullut äidinrakkautta kuvaava somiste sopiikin tähän teemaan mitä parhaiten!


Kiitokset siis Maikille! Luen blogiasi jatkossakin!


1 kommentti: