Lähtökohtaisesti perhepolitiikka on ydinperhesuuntautunutta. Hyvä niin. Onhan suurin osa perheistä edelleen perinteisen mallin ydinperheitä: mies ja nainen sekä mahdolliset yhteiset lapset. Monimuotoisilla perheillä tarkoitetaan oikeastaan kaikkia niitä perheitä, jotka eivät mahdu edellämainittuun raamiin. On yhden vanhemman perheitä, uusperheitä, samaa sukupuolta olevien vanhempien perheitä, sukupolvirajat ylittäviä perheitä, adoptioperheitä, sijaisperheitä... Mitä unohdin?
Oma kokemukseni rajoittuu ydin- ja uusperheessä elämiseen. Tilastoissa olemmekin oikeastaan yksilapsinen ydinperhe. Ja tässä tulee mielestäni lainsäädännöllinen epäkohta. Vuoroasuminen on yleistynyt viimeisten vuosien aikana hurjasti. Helsingin seudun peruskoululaisista noin 13% asuu vuorotellen kummankin vanhemman kanssa (Vesa Keskinen & Stina Högnabba: Kahden kodin lapset - "Kummankin kaa". Helsingin kaupungin tietokeskuksen työpapereita 2014:4). Vuoroasumisen tilastoiminen on melko haastavaa, sillä vuoroasumisesta ei välttämättä ole lainkaan lastenvalvojalla vahvistettua sopimusta vaan vanhemmat sopivat asiasta keskenään. Lisäksi Suomen lainsäädännön mukaan vuoroasujalapsella on kuitenkin oltava kirjattuna yksi lähivanhempi ja yksi tapaajavanhempi. Lapsilisä menee yleensä lähivanhemmalle, sen voi jakaa vain niin, että lapsilisän saaja itse maksaa puolet summasta toiselle vanhemmalle.
Myöskään Kela-korttia ei saa molempiin koteihin. Tästä tosin kuulin tuttavalta eriävän mielipiteen. Itselleni kuitenkin sanottiin Kelasta, että kortti on henkilökohtainen ja sen on kuljettava lapsen mukana. Joku kertoi ratkaisseensa asian siten, että oli ilmoittanut kortin kadonneeksi, jolloin Kelasta oli lähetetty uusi. Luulen, että nykyään viivakoodiaikana kyseinen temppu ei toimi enää.
Ruotsissa lainsäädäntö on huomattavasti ajankohtaisempi. Sekä osoite että lapsiperheen tuet on mahdollista puolittaa. Lisäksi huoltajuusmuodoksi on mahdollista kirjata vuoroasuminen ilman leimaavia lähi- ja etävanhempi -termejä.
"Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa", sanotaan. Myönnän, että oman perheeni tapauksessa ei ole minkään valtakunnan merkitystä sillä, missä lasten osoite on. Fyysisestikin osoitteiden välillä on noin 500 metriä matkaa. Kyse on enemmän tunneperäisistä seikoista. Siitä, että kun lapseni opettaja avaa koneelta lapsen oppilaskortin, näyttäytyy asia niin, että lapset asuvat isänsä kanssa. Siinä paperissa ei kerrota, että vuoden 52 viikosta he asuvat kanssani 28-30 viikkoa.
Lapsilisän jakaminenkaan ei kosketa minua henkilökohtaisesti, sillä vaikka summa kilahtaakin kuukausittain isän tilille, tilittää hän siitä minulle puolet. Uskallan väittää, että ei onnistu suurimmalla osalla vuorovanhemmista.
Puolivanhemmalla on perheen sisällä paljon velvollisuuksia, mutta oikeudet ovat huomattavasti vähäisemmät. On pitkälti biologisen vanhemman kädessä, minkälaiseksi äiti- tai isäpuolen rooli lapsen elämässä muodostuu. Tähän ei tietenkään voida lainsäädännöllä puuttua. Silti toivoisin erityisesti perheiden kanssa työskentelevien saavan perehdytystä monimuotoisten perheiden kohtaamiseen. Voi hyvin olla, että lapsen äitipuoli onkin henkilö, joka hoitaa hyvin suuren osan lapsen asioista: on perillä koulumenestyksestä, kaverisuhteista, opituista taidoista, ehkä tuen tarpeista. Olen kuullut monen monta tarinaa, joissa lapsen kanssa työskentelevät tahot sivuuttavat kokonaan henkilön, joka olisi kenties kaikkein parhaiten perillä lapsen asioista. Koetaan biologian perusteella tärkeämmäksi kuulla vanhempaa, joka näkee lasta neljä vuorokautta kuukaudessa, kuin aikuista, joka viettää lapsen kanssa aikaa päivittäin.
Toivoisin näkeväni Suomen lainsäädännössä ja käytänteissä päivän, jolloin ymmärretään, että erilainen ei ole vääränlainen. Asioiden ei ole pakko pysyä samanlaisena vain siksi, että niin on aina tehty. En odota uudistusta hetkessä. Vaikka lainsäädäntöä alettaisiinkin hiljalleen muuttaa, en usko, että omat lapseni pääsevät koskaan olemaan virallisia vuoroasujia. Enkä tietenkään toivo lapsenlapsistani sellaisia. Se, mitä toivoisin, on joustavuus ja huomioiminen. Edes asia kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti