maanantai 23. kesäkuuta 2014

Mitä luimme tänään

Muistan, kun opin lukemaan. Istuin mummolan ruokapöydän ääressä pieni, ruskeakantinen kirja kädessä. Kannessa oli kullanväriset kirjaimet, jotka yhtäkkiä muodostivat kaksi sanaa: Pieni rukouskirja.

Otin samantien lastenkirjan, jota minulle oli luettu iltasaduksi ja ilmoitin, että minulle ei tarvitse enää lukea, luen itse. Aluksi en osannut lukea mielessä ja supatin sitten kuiskaten Peppi Pitkätossun tarinaa. Ilmeisesti lukeminen oli melko sujuvaa samantien tämän oivalluksen jälkeen.

Minusta tuli kirjaston kanta-asiakas. Lainasin järjettömiä pinoja kirjoja ja ahmin. Kirja tai kaksi päivässä, riippuen tietysti sivumäärästä. Nummelan ponitallit, Pikku Vampyyrit, Tiinat, Mirkka-sarja... Viisikoista en sen sijaan oikein innostunut koskaan.

Nykyään luen oikeastaan melko vähän. Ongelmani on, että en osaa lukea kirjaa pienissä pätkissä, vaan uppoudun siihen sitten kokonaan. Ainoa aika, kun voin rauhassa uppotua kirjaan kokonaan, on illalla, kun lapset ovat nukkumassa. Sellainen käy yöunien päälle. Sitten ei jaksa herätä aamulla.

Viime keväänä pojat alkoivat kiinnostua Harry Potterista. Lähinnä he kärttivät elokuvia katsottavaksi. Vain Leevi on elokuviin säädetyn ikärajan (11) ylittänyt, mutta tarjosin takaportin: jos lukee kirjan, saa katsoa leffan. Sikäli helppo luvata, että Niko, jolle leffat oikeasti ovat vielä liian hurjia, ei lue vielä riittävän sujuvasti pystyäkseen lukemaan kirjaa. Arttu kuitenkin tarttui haasteeseen. Yllättäen hänestä löytyi samanlainen uppolukija kuin minustakin. Huhtikuussa aloitettu kirjasarja on edennyt jo kuudenteen osaan. Mainittakoon, että ensimmäiset kirjat ovat noin 200-300 -sivuisia, viidennessä kirjassa sivuja on jo yli tuhat.

Artun innoittamana aloin itsekin lukea sarjaa läpi uudelleen. Kuinka ollakaan, olemme molemmat nyt kirjasarjan samassa osassa. Välttyäksemme riidalta, kumman vuoro on lukea, valitsin itselleni englanninkielisen version. Oikeastaan virkistävää lukea välillä englanniksi: hommaan joutuu keskittymään hieman toisella tapaa, mutta nuorisokirjaksi kirjoitetun kirjan kieli on kuitenkin riittävän yksinkertaista, että pystyn sitä sujuvasti lukemaan.

Ongelmaksi koituu oikeastaan vain se, että en omista sarjan seitsemättä ja viimeistä osaa kuin englanniksi. Joutunen kirjakaupoille vielä ennen heinäkuuta.



Varjelum!
Artun itsensä tekemä taikasauva!

2 kommenttia:

  1. Meillä on Potterit luettu myös, ja samalla tavalla on saanut leffan katseluoikeuden. Hyvä ja huono homma sikäli, että myös tuo 8v on ne kaikki saanut luettua, vaikka aikaahan sillä siihen meni melkoisesti (koko sarjaan koko ekaluokka).

    Iltasatuina on sitten pienemmille luettu niitä Lindgrenin klassikoita, Peppiä, Ronjaa, Eemeliä ja mitä noita nyt on :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä Arttu! :-D Minä en ole saanut tyttöjäni innostumaan Pottereista outoa kyllä siitä syystä että "kaikki lukee niitä". Tyttäreni tykkäävät löytää ihan itse ihan omat suosikkinsa kirjastosta. Pottereihin liittyy vielä sellainenkin tyttömäisiä neitejäni häiritsevä seikka kuin että "pojatkin lukee noita".

    Onneksi pätkissä lukeminen sopii edes minulle. Eaa eli ennen lapsia luin usein montaa kirjaa yhtä aikaa, joka huoneessa oli yksi johon aina sitten herkästi hetkeksi tartuin. Nykyään kesken on yleensä sentään vain yksi kirja, jota luen kun aikaa saan.

    VastaaPoista