Uusperhe-suomi -sanakirja

Kirjoitin lyhyemmän version samasta aiheesta joskus aiemman blogini aikana. Käytettäköön aihe nyt uudelleen, koska joukossa on paljon uutta sanastoa.

Sanasto on peräisin uusperheellisten keskustelupalstalta. Hyvin nopeasti nämä uusperhetermit rantautuivat myös omaan arkikieleen:

"Ketkä lapset teillä on ensi viikolla?"

"Bonukset."

Pakko myöntää, että naakka on sellainen nimitys, joka vähän hymyilyttää. Kahden kesken Tärpän kanssa sitä tulee käytettyäkin. Hyväksyn samalla sen, että oman eksäni mahdollinen tuleva uo pitää minua naakkana.

Tässä perustermistöä:

uo= uusionni; uusi puoliso

nyxä= nykyinen puoliso

exä= entinen puoliso

lähis= lähilapsi; lapsi on lähis sille vanhemmalle, jonka luona asuu/on kirjoilla

etis= etälapsi; lapsi, joka on kirjoilla toisaalla.

bonuslapsi, bonus, bonari= puolison lapsi, voi olla sekä etis, että lähis.

lähivanhempi= se vanhempi, jonka luona lapsi asuu/on kirjoilla

etävanhempi= se vanhempi, jonka luona lapsi ei asu/ole kirjoilla

bio=biovanhempi

naakka= hankala ja/tai kiusaava ex-puoliso (yleisesti naispuolinen)

sirkusiskä= eroisä, joka ei uskalla/halua/kykene kasvattamaan lasta, koska pelkää, ettei tämä halua enää tulla tapaamisiin, jos ei aina ole kivaa. Tyypillisesti etäisä. Pyörittää lapsilleen ohjelmatoimistoa 24/7, passaa, hössöttää ja hyssyttää ja odottaa uo:nkin tekevän niin.

sirkustella= kivakivan järkkäämistä. Ei yksinomaan negatiivinen ilmaus. Positiivinen esimerkki: "Sirkustelin tänään oikein kunnolla, ensin vein ipanat mäkkäriin ja sit mentiin vielä leffaan".

epis= epäexä, lyhyt tuttavuus, jonka kanssa on saatu aikaan lapsi yhden illan lumon tuloksena.

elari= elatusmaksu, elatustuki, elatusapu

LV,lv=lastenvalvoja

EVVK= suhtautumistapa puolison (usein sirkustelevan) lapsiin, keino siirtää vastuu sinne minne se kuuluu, käytetään usein sirkusvanhemman herättelyyn. Käytännössä tarkoittaa, että kieltäydytään osallistumasta 24/7 sirkukseen, vaikka bio sitä vaatisi, lykätään myös puolison lapsiin liittyvät arjen asiat bion omille harteille, kuten ruuan laitto jne. Ei puututa ympäröivään härdelliin. 

Käki= tapaamaton etävanhempi. Vanhempi ei joko tapaa lapsiaan lainkaan tai tapaa hyvin vähän/harvoin.

Leskenvamppaaja= lesken kanssa uusperheen perustanut (tämä siis näiden vamppaajien itsensä keksimä nimitys)

Haamu= Leskikumppanin edesmennyt puoliso/edesmennyt ex-puoliso.

erolapsireppana= lapsi, jolle pitäisi hyvitellä jommankumman tai molempien vanhempien ja/tai isovanhempien toimesta maailman tappiin sitä, että hänen vanhempansa ovat eronneet. Käytetään myös termiä the erolapsi. Varsinkin siinä vaiheessa, kun the erolapsi on jo itse hiffannut pelin hengen.

Organisointia

Siskoni antoi lapsillemme jokunen joulu sitten hauskat lahjat. Pieni pyykkipoika, jossa oli jokaisen oma nimikirjain maalattuna. Aluksi pyykkipojat olivat eteisen kaapissa vaatekorin tunnuksena, mutta ne menivät siellä hieman hukkaan, koska eivät näkyneet mihinkään ja lisäksi jokainen kyllä tunnisti oman korinsa ilman merkkiäkin. Sittemmin nämä kirjainpyykkipojat kiinnitettiin ilmoitustaulun yläreunaaan, jotta siihen voisi ripustaa kunkin lapsen tärkeät ja ajankohtaiset lippuset ja lappuset. Kuten kuvasta näkyy, siihen on kiinnitetty kaikkea muuta. Joonaksen autoa tuskin ollaan katsastamassa lähiaikoina

Suokaa anteeksi varsin tökerö kuvankäsittely. En ole jaksanut perehtyä iPadin systeemeihin niin, että homman saisi tehtyä siististi. Jemmailin hieman oikeita nimiämme, koska haluan säilyttää mahdollisuuden purnata uuserheonnen tylsistä jutuista ilman, että tarvitsee pelätä syytöksiä uusperhehimmelin muiden jäsenten tuomisesta julkisuuteen.

Veikeä sana muuten tuo uusperhehimmeli. Tutustuin siihen uusperheellisille tarkoitetulla keskustelufoorumilla. Termillä tarkoitetaan sukupuuta, jossa on mukana nykyiset, entiset, entisten nykyiset, omat lapset, uuden puolison lapset, uuden puolison entisen puolison uuden liiton lapset... Himmeli on melko kuvaava sana!

Lapsistamme neljä on nyt koululaisia. Aloin askarrella lukujärjestystä niin, että koko sakin kouluunmenot ja kotiintulot saadaan samaan paperiin. Aika siististi ne siihen asettuivat ja helpotusta toki tuo se, että Leevi ja Jonna ovat samalla luokalla. He aloittivat aikanaan eri luokilla, mutta koska alkuopetusvuosien jälkeen luokkia yhdisteltiin, pyysimme lasten omastakin toiveesta, että he voisivat mennä samalle luokalle. Yhden lukuvuoden kokemuksella homma on sujunut ihan hyvin.

Oikeastaan suurimmat haasteemme eivät ole kovin uusperhesidonnaisia. Saman asian kanssa painitaan monessa ydinperheessäkin: se ekaluokkalaisen kymmeneksi meneminen osuu tietenkin sellaiselle aamulle, kun isosisarukset menevät jo yhdeksäksi. Joonas ei ole viettänyt aikaa itsekseen varttia kauempaa ennen kuin nyt koulun alettua. En tiedä, mikä lipsahdus tässä neljännen lapsen kohdalla on käynyt, kun unohtui tällainen treenaaminen kokonaan. Ehkä siksi, että kotona on aina niin paljon porukkaa, että juuri kukaan ei koskaan ole kotona aivan yksin.

Hienosti Joonaksella on kuitenkin sujunut. Nyt aluksi iskä on soittanut aamulla kotikännykkään, että on aika lähteä. Melko nopeasti nuo isommat ainakin oppivat aikanaan lähtemään herätyskellon avulla ja sittemmin katsomaan ihan itse kellosta, koska on aika mennä.

Nämä ovat niitä hetkiä, kun olen erityisen tyytyväinen ammatinvalintaani. Lapset eivät joudu koskaan olemaan tuntikaupalla keskenään, kun työpäiväni alkaa aina aikaisintaan kahdeksalta ja päättyy viimeistään kolmelta.

Markkinoilla

Paikkakunnallamme järjestetään aina elokuussa isot markkinat. Niin myös tänä syksynä. Kirkonkylän läpi vievä katu on suljettu kokonaan autoliikenteeltä ja kojuja on satoja. Käsitöitä, ruokaa, makeisia, luontaistuotteita...

Tänä vuonna kulkeminen oli helpompaa, kuin aiemmin. Kolme vanhinta uskallettiin päästää kulkemaan keskenään. Siellä he ovat nytkin. Kävivät välillä kotona syömässä ja painelivat takaisin. Eilisen päivän puuhommista tienatut kolikot lienevät menneet metrilakuun ja talutusratsastukseen. Niko osti itselleen puisen miekan, mutta muille tuskin jää mitään pysyvää muistoa markkinoista.

Krääsän ostamisen sijaan kiipesimme kirkon torniin. Olen minä siellä ennenkin käynyt, mutta lapsille kokemus oli uusi. Ihan komeat maisemat ja onhan meillä aika kaunis kylä. Keskellä kuvaa näkyvä iso kellertävä rakennus on Artun ja Joonaksen koulu. Olen itse käynyt osan alakoulua samassa rakennuksessa ja vuosia myöhemmin lukion. Koulu toimi siis lukiona jokusen vuoden, kunnes pikkukylämme lukio yhdistyi naapurikylän isomman lukion kanssa.

Leevi, Jonna ja Joonas kävivät myös kirkkoveneen kyydissä. Niko ja Arttu eivät innostuneet, vaan jäivät heittelemään leipiä rantaan. Elvi olisi ehkä innostunutkin, mutta häntä ei päästetty.

Löysin minä itsellenikin jotakin. Tykkään musiikista ja leipomisesta, tässä ne saadaan kätevästi yhdistettyä.

Mietin tuossa erään tuttavauusperheen kanssa juteltua asiaa. Heillä kumpikin aikuinen vastaa omien lastensa menoista. Esimerkiksi markkinoilla saattaa käydä niin, että iskän lapset saavat kympin ja äidin lapset vitosen. Jokainen perhe tietenkin tekee omat ratkaisunsa, mietin itse, kuinka eriarvoinen kokemus sisaruspuolille tulee tällaisessa tapauksessa. Meillä homma ratkaistiin tarjoamalla eilen markkinarahaa haluaville puunkantourakka. Koko sakki osallistui innolla ja mummon ja vaarin saunapuut oli kannettu ja ladottu tunnissa. Ne, joilla oli viikkorahoja säästettynä, saivat ottaa omia rahojaan mukaan. Iloinen ylläs oli se ettei porukka tuhlannut aivan suin päin kaikkea, vaan ainakin jonkinlaista harkintaa näyttivät suorittavan ostoksia tehdessään.

Sen verran neljän tunnin tungoksessa pyöriminen verotti aikuisväestöä, että lapset saivat kotona laittaa dvd:n pyörimään ja vanhukset pääsivät nostamaan jalat ylös!

90 vuoden edestä

Juhlimme lauantaina mummoni 90-vuotissyntymäpäivää. Pojilla oli iskäviikonloppu, mutta iskä on onneksi joustava tyyppi ja pojatkin pääsivät matkaan. Pakkauduimme siis autoon aamusella ja nappasimme myös isäni kyytiin. Äitini oli mennyt juhlapaikalle jo edellisiltana.

Mummo oli aluksi vahvasti sitä mieltä, ettei aio juhlia mitenkään. Onneksi äitini ja tätini saivat hänen päänsä käännettyä. Toinen mummoni kieltäytyi aikanaan juhlimasta seitsemänkymppisiään, mutta alkoi katua sitä 74-vuotiaana ja päätti sitten, että pitää 75-vuotisjuhlat. Näitä ei koskaan juhlittu, mummo kuoli kaksi kuukautta ennen juhlapäivää.

Mummo muutti vuosi sitten palvelutaloon. Hän on viihtynyt erinomaisesti ja kieltämättä paikka on varsin kodinomainen ja viihtyisä ja henkilökunta äärettömän ystävällistä ja kiireettömän oloista. Juhlat järjestettiin palvelutalon kerhohuoneessa ja sinnehän mahtui iloisesti koko suku. 

Mummolla on kolme tytärtä, kuusi lastenlasta ja kahdeksan lastenlastenlasta. Kuinka onnellinen mummo olikaan saadessaan lähes koko sakin paikalle. Neljä sukupolvea vierekkäin näyttää komealta. Elvi ja Niko lauloivat isomummolleen, mistä olin suunnattoman iloinen ja yllättynyt. Molemmat ovat hyviä laulajia, mutta alkavat yleensä ujostella yleisön edessä. Niin vain kumpikin kajautti vuorollaan oman esityksenä.

"Toivottavasti sitten on tota samaa kakkua, kun mummo täyttää sata!" totesi Niko kotimatkalla. 

Toivottavasti.

Reipasta syksyä!

Työt alkoivat. Oppilaat tuntuvat kasvaneen kesän aikana. Osa fyysisesti, osa henkisesti, osalla kasvu tuntuu olleen miinusmerkkistä. Yhtä kaikki, kiva oli aloittaa ja päästä taas normaaliin arkeen kiinni. Ehkä parasta on vain yhden lämpimän aterian kokkaaminen päivässä.

Tuossa loman aikana huomasin jotakin. Ostin uudet bikinit. Olen aina ollut mallia kukkakeppi, eli hyvin hoikka ilman laaksoa tahi kukkulaa. Tähän ei ole tullut suurempaa muutosta nytkään, mutta biksut näyttivät silti jotenkin kummallisilta. Haluaisin syyttää lasten venyttämää nahkaa, mutta kyllä tässä on kyse ihan rehellisestä rupsahtamisesta. Kropasta on tullut sanalla sanoen löysä.

Olin vielä viitisen vuotta sitten ahkera saliurheilija. Uusperhekuvio sai aikaan sen, ettei oikein ollut enää aikaa juosta salilla. Se sitten jäi. Vaati viisi vuotta ja yhden lapsen, että aloin itse huomata seuraukset.

Salille en aio lähteä edelleenkään. Ensikseenkin rahareikiä on niin paljon, että tuntuu kohtuuttomalta laittaa 60€ kuukaudessa itseeni. Toisekseen salilla käymisestä on vähänlaisesti iloa, jos siellä käy vain kerran tai kaksi viikossa. Vähän kohtuutonta olisi sekin, jos äidin (kokonaisen tai puolikkaan) harrastaminen söisi kaiken perheen yhteisen ajan. Rehellisest sanottuna bändihommakin vie melko paljon aikaa.

Lainasin kaverilta kaapissa pölyttyvän body pump -setin. Muistan, että tykkäsin salilläkäyntiaikoinani erityisen paljon juuri body pumpista, jossa nostellaan painoja musiikin tahtiin. Ei muuta kuin dvd pyörimään ja rautaa ilmaan.

Alkulämmittelyn aikana Elvi pölli pikkupainot. Reisijumpan kohdalla isommat alkoivat kinastella ja sain juosta välillä erotuomarina. Olkapäätreeniin päästessä neljä muksua istui sohvalla arvostelemassa: "Tolla telkkarin tädillä on isommat painot kun sulla. Miks sä et tee isoilla? Äiti, sä et tehny yhtä monta ku toi täti. Sun naama on ihan punainen! Täti on vahvempi ku sä!"

Aloin muistaa, miksi lähdin ihan mielelläni aikaisin aamulla tai myöhään illalla salille, vaikka olisi väsyttänytkin.

Loppuvenyttelyt jäljellä. Elvi haluaa tulla myös jumppaamaan. Venyttelevä kaksivuotias näyttää niin hauskalta, ettei äidin venyttelemisestä oikein tullut enää mitään. Huomenna olen kiinteä ja ihana. Ainakin lihakseni uskovat olevansa.