Elämme luultavasti nyt helpoimpia vuosia. Ei enää yhtään pikkutaaperoa, vaippaikäistä, päiväunitarpeista (jos aikuisia ei lasketa mukaan) eikä oikeastaan uhmaikäistäkään. Elvi on temperamenttinen kyllä, mutta ei tuo enää mitään uhmaikää pode. Tietty uhma tuskin häviää häneltä koskaan.
Moni ystäväni on haikeana lasten kasvamisesta. Yhtä moni potee vauvakuumetta, vaikka ei haluakaan enempää lapsia. Itse huomaan tuntevani suurta iloa ja myös helpotusta lasten kasvamisesta. Nyt heidän kanssaan pystyy tekemään vaikka mitä. He osaavat käydä järkeviä keskusteluja. Heitä ei tarvitse enää vahtia aivan 24/7. Reissasimme alkukesästä Kreikassa ja oli ihanaa, kun jokainen osaa kulkea omin jaloin, napata omat uimakamppeensa ja ilmoittaa nälästään verbaalisesti eikä kiukuttelemalla.
Pieni lapsi polkee syliä, suuri sydäntä. Näinhän se tietysti on. Leevi ja Jonna aloittavat kuudennen luokan syksyllä ja heillä toki näkyy jo teini-iän lähestyminen. Kaverit ovat tärkeitä ja koulunkäyntikin perustuu tällä hetkellä enimmäkseen siihen, että siellä näkee kavereita. Kumpikin on saanut hieman enemmän liikkumavaraa ja vapauksia, mikä tietenkin kuuluu asiaan, mutta miten kamalalta jo nyt tuntuu, kun ei pysty aivan metrilleen tietämään, missä kumpikin kulkee. Kumpikin on pitänyt kiltisiti kiinni sovituista kotiintuloajoista ja yhteisesti sovituista asioista, joten näin on voinut olla. Rajojen kokeilu lienee vasta edessä.
Viisikko on nyt siis jo toista vuotta koululaisia. Kutoset vanhimpina, Arttu aloittaa neljännen, Joonas kolmannen ja Niko toisen luokan. Joonaskin pääsee siirtymään lähikoulun pienluokkaan, joten taksirumba loppuu siihen.
Juuri nyt näyttää siltä, että on tulossa ihan hyvä ja rauhallinen vuosi.
Ettei kuitenkaan liian helpolla päästä, on perheeseemme tulossa syyskuussa uusi vauva. Tällä kertaa kuitenkin karvainen sellainen, neljällä jalalla kulkeva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti