perjantai 31. heinäkuuta 2015

Uusperhe ja byrokratia

Hesarista tuli uusperheiden vertaissivustolle haastattelupyyntö aiheesta uusperhe ja byrokratian haasteet. Faktaahan on, että uusperheellisenö joutuu miettimään monia asioita ihan toisesta näkökulmasta kuin ydinperheessä.

Päivähoitopaikka, lähikoulu, terveyskeskuspalvelut, sosiaalipalvelut... Nämä määräytyvät asuinpaikan mukaan. Näin ollen esimerkiksi eri paikkakunnalla asuvaa vanhempaansa tapaava lapsi ei pääse lääkäriin, jos sairastuu tapaamisen aikana. Käytännössä toki tilanne yleensä huomioidaan ja en ole kuullut koskaan käännytettävän vakavasti sairasta lasta päivystyspolin ovelta. Kuitenkin esimerkiksi viikon loma etävanhemman luona voi tuntua aika pitkältä, jos korvatulehdus iskee ensimmäisinä päivinä ja lääkäriin ei pääse.

Tällaisessa tapauksessa tietenkin toimitaan niin kuin lomalla yleensä: käytetään yksityisiä palveluita tai jos matka ei ole aivan tolkuton, lähdetään käymään omalla paikkakunnalla. Mieltäisin silti etävanhemman luona olemisen hieman eri asiaksi kuin satunnaisen lomamatkan. Tuskin näitä kahden paikkakunnan lapsia ihan konkurssiksi saakka on?

Meillä päädyttiin hyvin nopeasti eron jälkeen siihen, että paikkakuntaa ei vaihdeta. Tietenkin vuoroasuminen oli hyvin painava syy pysyä samalla kylällä, mutta myös se, että kaikki lapselle kuuluvat palvelut ovat saatavilla molemmista kodeista. Lasteni isälle tämä tarkoittaa 50 kilometrin työmatkaa. Olen häneltä joskus kysynytkin, muuttaisiko hän lähemmän työpaikkaansa, jos voisi, mutta ei kuulemma muuttaisi. Tällä kylällä on kieltämättä oma vetovoimansa. Onhan kyseessä sama paikka, josta lapsuuden jälkeen muutin muualle opiskelemaan ja lopulta työskentelen nyt samassa koulussa, jossa itse kävin yläastetta. Enkä ole ainoa, joka teki paluumuuton.

Luulen, että byrokratia toimii eri paikkakunnilla melko eri tavoin. Olen käyttänyt bonuspoikani kouluuntulotarkastuksessa, varannut bonustytölle lääkäriajan, ollut mukana huoltajapalavereissa, joissa on käsitelty lapsipuolteni asioita. Jos aivan tiukantarkkoja ollaan, eihän minun kuuluisi tehdä mitään edellämainituista, koska en ole huoltaja.

Emme ole lisänneet puolivanhempia koululaistemme Wilmaan, mutta koululle on tiedotettu, että jos omia vanhempia ei saada koululta kiinni, puolivanhemmalle voi myös soittaa ja lapsen asioista saa kertoa. Kaksi puhelua olenkin saanut. Samoin mieheni on käynyt kertaalleen nappaamassa minun migreenistä kärsivän poikani koulusta kesken päivän.

Omassa kunnassamme tuntuisi olevan suhteellisen järkevä jousto uusperheellisten suhteen. Olen kuitenkin kuullut muista kunnista hyvin erilaista tarinaa. Odotan mielenkiinnolla Helsingin Sanomien artikkelia. Sen pitäisi ilmestyä ensi viikon torstain lehdessä.

2 kommenttia:

  1. Meillä on isäpuolen tiedot koululla siltävaralta, että minua ei tavoiteta. Bioisä ei hätiin matkan takaa ehtisi kuitenkaan, mutta miehelläni on konstit saada mut kiinni, vaikkei koulu saisikaan... Ja yh-aikaan koululla ja päiväkodilla oli vastaavia tilanteita varten äitini yhteystiedot. Ja kuitenkin kaikissa lasten palavereissa mieheni sivuutetaan kokonaan, huolimatta siitä, että "joutuu" hoitamaan lapsia kuin omiaan ja siitäkin huolimatta, että etävanhempaa ei koskaan näy missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä joskus juteltiinkin uusperheporukassa, että aika usein se bonusvanhempi on lapsen elämässä mukana yhtä paljon, ellei enemmänkin kuin biovanhempi. Esimerkiksi kun Elvi oli vauva, olivat isosisarukset myös lomalla päiväkodista. Minä olin näiden kanssa kotona -myös bonusten. Eli taatusti enemmän kartalla heidän asioistaan kuin kumpikaan biovanhemmista.

      Poista