perjantai 21. kesäkuuta 2013

Kahden kodin säätöä

Myönnän, että vähän jännitti tämänvuotinen reissukokoonpano. Joonaksen ylivilkkaus ynnä Elvin uhmaikä kuulosti vähän hurjalta yhtälöltä. Yllättävän hyvin meni silti.

Oikeastaan suurin ongelma oli aiheutunut jo ennen reissua. Bonuslasten äiti oli reissua edeltävän viikon töissä, joten hänen äitinsä oli hoitamassa lapsia. Mummilla on aina ollut vaikeuksia pärjätä Joonaksen kanssa ja hän on ottanut keinoksi lahjonnan. Toisin sanoen Joonas saa tehdä käytännössä ihan mitä tahansa, kunhan ei kiukuttele. Käytännössä tämä tarkoittaa (Jonnan kertoman mukaan, ymmärrän, että tässä saattaa olla lapsen värittämää) sitä, että jos on Jonnan pelivuoro, mutta Joonas haluaakin pelata, määrää mummi Jonnan antamaan pelivuoron Joonakselle, ettei Joonas vain ala raivota.

Jonna on kertomansa mukaan joutunut myös luopumaan omasta etupenkkivuorostaan, luvatusta kirpputorikäynnistä (koska Joonas halusi mieluummin lelukauppaan), jakamaan oman karkkipussinsa sen jälkeen kun Joonas oli jo hotkaissut omat karkkinsa...

Aiemmin myös lasten äiti toimi jokseenkin näin. Ei ehkä ihan yhtä paljon, mutta Joonas on oppinut kyllä hyvin lahjakkaaksi tahtonsa läpi kiukuttelijaksi.

Nykyään näitä jälkiä korjaillaan siis lähinnä silloin, kun mummi on ollut useamman päivän paikalla. Nyt tällainen siis sattui juuri ennen reissua. Lapset tulivat onneksi meille jo pari päivää ennen lähtöä, joten suurimmat tappelut oli lähtöpäivään mennessä jo käyty.

Perillä kuitenkin tuli episodi, joka kesti useamman tunnin. Jonna ja Joonas rakensivat hotellihuoneeseen majan sohvatyynyistä. Leikki sujui hienosti, mutta kun tuli aika siivota leikki pois, ilmoitti Joonas, ettei aio siivota. Jonnan homma. Haistoimme vaaran ja kävimme tekemässä työnjaon: Jonna kerää nuo tyynyt ja Joonas nuo. Jonna hoiti hommansa kahdessa minuutissa, Joonas karjui ja huusi suoraa huutoa puolitoista tuntia, ettei aio siivota. Siivosi sitten lopulta, mutta oli aika räjähdysherkkä kokko loppupäivän.

Mietin vain, millaista on tällaiselle lapselle, että hän joutuu käymään saman taistelun joka kerta, kun siirtyy vanhemmalta toiselle? Äitinsä ei onneksi lepsuile enää aivan näin paljon, mutta vielä vuosi sitten Jonna joutui hyvin usein hoitamaan vastaavassa tilanteessa koko homman koska "Joonas on vielä pieni". On luonnollisesti selvää, ettei älykäs lapsi halua luopua saavuttamastaan edusta ja sitten taistellaan kynsin ja hampain siitä, onko ihan oikeasti pakko siivota omia jälkiään, kun kerran ne voisi siivouttaa siskolla.

Myönnän huokaisseeni helpotuksesta, kun kotiuduttuamme bonuslapset lähtivät juhannukseksi äidilleen. Ihan mielelläni otan heidät vastaan taas maanantaina.

2 kommenttia:

  1. Aikuiseksi kasvaneena ylivilkkaana ymmärrän Joonaksen tuskan: kun organisointikykyä ei vaan ole suotu samalla tavalla kuin muille, ja tarkkaavaisuutta riittää ylenpalttisesti kiinnostaviin juttuihin mutta ei juuri lainkaan muihin juttuihin, on todella tuskallista ja ahdistavaa joutua huomaamaan sotkukasa ja kuulla että pitäisi ottaa vastuu sen siivoamisesta!

    VastaaPoista
  2. Ihan älyttömän hyvä blogi sinulla,mielenkiintoinen. Tämän löydettyäni oli pakko lukea heti alusta alkaen kertomaasi. Kyllä saavat bonuslapset olla onnellisia äitipuolestaan!

    VastaaPoista