Tai onneksi emme siltä istumalta suunnanneet. Eihän se nimittäin ihan niin vain käy.
Tiesin kyllä, että koska meillä on poikien isän kanssa yhteishuoltajuus, on kummankin allekirjoitettava korttihakemukset. Valtakirjan olisi voinut tehdä verkkopankissa, mutta koska poikien isällä on eri pankki, ei valtakirjakaan onnistunut. Paperiversio ei käy. Sitä en tiennyt, ettei pankkiin voi mennä enää asioimaan vain astumalla ovesta sisään. Tämä kävi ilmi, kun soitin etukäteen varmistaakseni, onko poikien isän oltava pankissa meidän kanssamme yhtäaikaa. Kovasti olivat sitä mieltä, että olisi kyllä oltava, mutta käytin eroperheen valttikortin ja luikautin pienen valkoisen valheen, joka antoi ymmärtää, ettemme mahtuisi saman katon alle. Kyllähän me pystymme ihan mainiosti hoitamaan tällaiset asiat, mutta ilta-ajan saaminen hakuprosessia varten olisi mennyt puolentoista kuukauden päähän. Poikien isä on siis töissä 50 kilometrin pääässä paikkakunnaltamme ja pankkiin irrottautuminen keskellä päivää olisi käytännössä mahdotonta. Pääsimme siis pankin kanssa sopuun siitä, että käyn yksin poikien kanssa tekemässä hakemukset ja isä käy sitten töistä tullessaan laittamassa nimikirjoituksensa hakemukseen.
Varasimme siis pankkiin ajan. Vaikka olen lomalla (vielä tämän päivän!) ja minulle sopii ihan mikä kellonaika tahansa, oli seuraava vapaa aika puolentoista viikon päässä. Siis mitä ihmettä? Virkailija kertoi, että näitä ajanvarauksia otetaan enää muutaman tunnin ajan päivää kohden ja ilta-aikoja varataan käytännössä ainoastaan isoihin lainaneuvotteluihin. Verkkopankissa pystyy hoitamaan niin suuren osan pankkiasioista, että konttoriaikoja tarjotaan enää hyvin vähän.
Painelimme sitten sovittuna aikana pankkiin. Siellä homma toimi kuin junan vessa, kahden pojan korttihakemuksen tekemiseen meni noin 15 minuuttia.
Miksi sitten halusin pojille maksukortit?
Suurin syy on viikkoraha. Meillä se on euro luokka-astetta kohden: tokaluokkalaiselle kaksi euroa, kuudesluokkalaiselle kuusi. Viikkorahan saamisen ehtona on, että koulutyöt on hoidettu, Wilmassa (sähköinen reppuvihko) ei ole rumia merkintöjä ja huoneet on siivottu. Lisäksi jokaiselta edellytetään oman ikätasonsa mukaista osallistumista yhteisiin kotihommiin. Se voi olla esimerkiksi roskien viemistä, pöydän pyyhkimistä, tiskikoneen tyhjentämistä tai pyykkien ripustamista.
Viikkorahaa varten pitäisi olla aina kolikoita. Ja niitähän ei koskaan ole. Lisäksi Leevillä ja Jonnalla on tänä vuonna mahdollisuus käydä koulussa maksullisella välipalalla. Se tarkoittaisi taas niitä ärsyttäviä pikkukolikoita välipalarahaksi. Kun mukuloilla on maksukortit, onnistuu viikko- ja välipalarahan maksaminen suoraan tilille.
Moni kritisoi korttirahaa, koska silloin lapselle ei konkretisoidu, että rahaa on mennyt. En kuitenkaan oikein usko tuohon. Electron on siitä mainio kortti, että jos tilillä ei ole rahaa, ei sillä voi myöskään maksaa. Niinpä kortin käyttäminen vaatii oikeastaan vielä tarkempaa rahankäytön seuraamista, että pysyy kartalla, mikä tilin tilanne on.
Leevi valitsi omaan korttiinsa avaruusaiheisen kuvan, Arttu jääkiekon maajoukkueen logon. Näitä nyt sitten odotellaan saapuvaksi viikon-kahden kuluttua.
Kauhulla odotan, että tämäkin on meillä edessä... Toistaiseksi pysytään ärsyttävissä kolikoissa, koska se on paljon helpompaa kuin edes kuvitella saavansa toista allekirjoitusta yhtään mihinkään.
VastaaPoista