Siskokset

Katselin padin vanhaa kuvamateriaalia läpi. Eteen tuli kuva tytöistä ruuanlaittopuuhissa. Ei tuo kuva niin järin vanha ole, ehkä vuoden takainen. Kuvanlaatu ei ole häävi, padin kamera on melko surkea. Kuva kuitenkin kertoo paljon meidän tytöistä.

Elvi ihailee Jonnaa aivan suunnattomasti. Kun Jonna on äidillään, laskee pikkusisko päiviä siihen, että isosisko tulee takaisin. Elvi haluaisi jo olla yhtä iso kuin Jonna, että voisi olla samassa cheerleading-joukkueessa. En ole raaskinut vielä pilata odotuksen iloa kertomalla, että kin Elvi on vihdoin tarpeeksi iso kyseiseen joukkueeseen, on Jonna jo likipitäen aikuinen. Isolla ikäerolla on puolensa ja myös se kääntöpuoli. 

Hyvä puoli on siinä, että isosiskon kanssa voi tehdä jo isompien juttuja, ikään kuin siivellä. Kuten paistaa lettuja. Tai harjoitella cheerleading-akrobatiaa trampoliinilla (ei hyppyjä, kieltää ilkeä äitipuoli). Isosiskon viereen pääsee viikonloppuaamuina köllimään ja joskus isosisko vie läheiseen leikkipuistoon leikkimään.

Jonna on ollut alusta saakka kova hoivaamaan pientä siskoaan. Välillä on saanut jopa puuttua siihen, että siskon hoitaminen ei ole hänen velvollisuutensa. Että hoitaa saa, jos se tuntuu kivalta, mutta 11-vuotiaan vastuulla ei ole nousta viikonloppuna laittamaan 4-vuotiaalle aamiaista. Silti ei ole ihan yhden tai kahden kerran juttu, että olemme miehen kanssa kömpineet viikonloppuaamuna ylös ja vastassa on Elvi täysissä pukeissa ja aamiaisen nauttineena. 

Veljetkin ovat Elville tärkeitä, mutta sisko on selvästi aivan erityinen. Harmittelin joskus isoa ikäeroa ja ajattelin, että tytöistä ei ehkä tule erityisen läheisiä, kun toinen on niin paljon nuorempi ja näkevätkin toisiaan vain joka toinen viikko. 

Huoli näyttää olevan turha. Tänäkin iltana äitilästä tuli Whatsapp-ääniviesti, jossa toivotettiin pikkusisklle hyvää yötä.