perjantai 9. tammikuuta 2015

Uutta onnea

Joonas paljasti, että äidillä on uusi miesystävä. 

Vähän kyllä olimme arvelleetkin sellaista jo: Jonnan on pitänyt käydä jatkuvasti iskäviikolla hoitamassa äidin eläimiä, kun "äiti on kaverin luona". Nyt joululomalla Joonas oli saanut tavata isäpuoliehdokkaan. Jonna ei ollut vielä halunnut, mutta ei hänellä kuulemma ole mitään erityisempää mielipidettä asiaan. 

Mukavaa, että lasten äidinkin elämään on tullut aikuinen, jonka kanssa jakaa elämäänsä. Hieman jännittää, miten kuviossa käy, kun uusi onni asuu eri paikkakunnalla ja hänelläkin on vuoroasujalapset. Tuskin mikään yhteenmuutto on vielä mitenkään ajankohtainen asia, mutta onhan siinä paletti. Jonnan ja Joonaksen koulut, kaverit, pikkusisko ja isä ovat täällä. Uuden onnen lasten elämä taas on siellä. Kukaan vanhemmista tuskin on aivan helposti luopumassa arkiviikostaan lasten kanssa. Kuka muuttaa, minne ja kenen kanssa?

Oma eksäni joskus sanoikin, että juuri tästä syystä hän ei ole edes vilkuillut muita kuin oman kylän naisia. Hän ei muuta lasten asuinpaikkakunnalta pois. Helppo taitaa olla sanoa tässä vaiheessa. Onhan se Murphyn laki, että Se Oikea kävelee vastaan paikallisessa S-marketissa ollessaan läpikulkumatkalla kohti kotia 300 kilometrin päässä. 

Nyt onkin kyllä ollut pitkään niin hiljaista uusperherintamalla, että johan tässä vähän rytinää on kaivattukin. Odotamma jatko-osaa. Ja virallista ilmoitusta asiasta. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti