perjantai 23. tammikuuta 2015

He tulivat kaikki

Kaitsu sai kutsun kaverinsa varpajaisiin, joten pojat jäivät meille yhdeksi ylimääräiseksi yöksi. Tai no, Leevi livahti kaverilleen yökylään, joten junnujoukkueen vahvuus on viisi. 

Hauskaa huomata taas, miten hyvin nuo viihtyvät yhdessä nyt, kun heidän ei enää ole pakko viettää aikaa yhdessä. Majaleikki pistettiin pystyyn samantien. Ja "saadaanko me nukkua majassa, pliiiiiis!"


Senkun nukkuvat. Epäilen, että kömpivät omiin sänkyihinsä jossain vaiheessa. Tuolla saattaa tulla hiukan lämmin. 

Omat poikani ovat väläytelleet pitkin syksyä, että haluaisivat vaihtaa asumisrytminsä viikon sijaan kahden viikon vaihtoväliin. Kuulostaisi sikäli hyvältä, että se kyllä säännöllistäisi entisestään poikien kuviota. Lisäksi on helpompi suunnitella aikatauluja, kun yhdessä paikassa ollaan kauemmin. 

Jonna ja Joonas tuskin kuitenkaan tekisivät vastaavaa vaihtoa, mikä tarkoittaisi joka kuukausi yhtä kuuden lapsen viikkoa. Jotenkin jo yksi ilta isolla sakilla saa minut kallistumaan siihen ratkaisuun, että jos Jonna ja Joonas pysyvät viikon vaihdoissa, saavat minunkin poikani pysyä. Tätä hulabaloota viikko putkeen joka kuukausi tuntuu jo julmalta. 

Vaikka mahtui tähän iltaan seesteisempiäkin hetkiä, kun Jonna ja Arttu löysivät lukioaikaiset peitevärini ja taiteilijat pääsivät ilmaisemaan itseään. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti