Kontaktissa

Luulen, että Etelä-Suomen kontaktimuovibisnes kukoistaa meidän perheemme kustannuksella. 

Kotitekoisen kyselytutkimuksen perusteella kirjojen muovittaminen on useimpien mielestä ärsyttävää hommaa. Itse myönnän tykkääväni. Aivot narikkaan ja kirjoista saattaa tulla hienoja! Paino sanalla saattaa. Joka vuosi saan jonkun kirjoista tai vihkoista tuhannen ruttuun. Tänä vuonna susikappale osui Jonnalle. Tyttö suhtautui asiaan tyynesti. Kyseessä oli ainekirjoitusvihko ja sen voi kuulemma kirjoittaa nopeasti täyteen. Onneksi ei ollut Leevin vihko, jos tätä näkökulmaa noudatellaan. Leevin mittapuussa pitkä aine on viisi riviä isolla käsialalla.

Koulun alkaminen tarkoittaa taas järjettömän suurta määrää muistettavaa. Pitkinä päivinä saa ottaa mukaan evästä. Luonnollisesti pitkät päivät ovat kaikilla eri aikaan, osalla niitä on yksi, osalla kaksi, osalla kolme viikossa. On liikuntakamppeita, valokuvalappuja, vanhempainvartteja, hojks-palavereita, sisätossuja, juomapulloja, sadetakkeja (jotka unohtuvat koululle ja muistetaan sitten seuraavana aamuna, kun pitäisi lähteä sadesäässä kouluun) ja nokkahuiluja.

Viisi koululaista, kolme eri koulurakennusta, neljä luokanopettajaa (plus aineenopettajat). Läksyt, kokeet, reissuvihkot, Wilma. Taksiaikataulut, iltapäiväkerho (koskahan se moka tapahtuu, että lapsi unohtuu iltikseen?), harrastukset, vanhempainillat.

Omaa työtä en edes ota listalle mukaan. Tulee liian pitkä.

Millähän kontaktimuovilla pitäisi kasassa kaikki juoksevat asiat?

Arkeen

Kunnassamme koulu alkoi jo viikolla 32. Näin saamme viikon mittaisen syysloman. Sanovat loman tehneen tehtävänsä, kun alkaa haaveilla paluusta töihin. En ehkä olisi puhunut haaveilusta, mutta mukavaa töiden alkaminen toki oli.

Niko aloitti ekaluokan. Hänellä on sama opettaja, kuin isoveljellään jokunen vuosi takaperin.

"Sä olit Leevinkin ope."

"Niin olin, muistan kyllä."

"Joo, Leevi on vähän kertonut, että sä oot kova raivoomaan!"

Niko on kuulemma myös esittänyt luokan edessä sensaatiomaisen hitin "Tiedän paikan kamalan" saaden ainakin luokkatovereiltaan suosionosoitukset. Jokainen 70-80-90 -luvun lapsi tiennee kyseisen laulun ja jos ei tiedä ja kiinnostus heräsi, uskon Googlen auttavan.

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä.

Joonas jatkaa naapurikunnan pikkuluokassa ja pääsi heti ensimmäisellä viikolla työharjoitteluun, kun koulutaksin GPS ei löytänytkään uutta osoitettamme. Onneksi Tärpällä oli mahdollisuus ottaa poika töihin mukaan ja opettajan kanssa sovittiin TET-harjoittelupäivästä. Seuraavina päivinä taksikin löysi kohteeseensa.

Leevi, Jonna ja Arttu ovat nyt samassa koulurakennuksessa. Kaikilla kolmella on uusi ope (Leevi ja Jonna siis yhä samalla luokalla) ja uusi ope on kuulemma yhtä kiva kuin vanhakin. Hyvä niin. Arttu aloitti englannin opiskelun ja se on kuulemma ihan kivaa ja aika helppoa. Leeville ja Jonnalle tulikin viidennen luokan myötä roppakaupalla uutta: ympäristötieto muuttui biologiaksi ja maantiedoksi, uusina oppiaineina alkoivat historia, fysiikka ja kemia. Molempien mielestä fyke on kivaa ja Leevi esittelikin jo kotona villalangan, vesiastian ja astianpesuaineen avulla pintajännitettä.

Ja mitä omaan koulunaloitukseeni tulee, tässä vaiheessa vuotta pää pursuaa ideoita ja ajatuksia, jotka toivottavasti hiljalleen jäsentyvät paikoilleen käyttökelpoiseksi materiaaliksi.

(Kuva: Bitstrips)